perjantai 27. syyskuuta 2013

ruokapöydän kahdet tuolit


Iltapäivän auringonsäteet houkuttelivat kaivamaan kameran pitkästä aikaa esiin. Kuvaa varten kävin nappaamassa takapihalta kauniisti punertuneen pihlajanoksan, johon kiinnitin huomioni jo muutama päivä sitten. Samalla iskin silmäni takaterassin Hee-tuoleihin ja päätin kokeilla erästä asiaa, jota olen halunnut testata aina niiden saapumisesta asti.


Ta-daa: Hayt sisätiloissa Valantin Ruutu-ruokapöydän kanssa! Tulipa valkoista ja jotenkin... ilmavaa. Yhdistelmä ei ole aivan täysosuma, mutta jonkin keveämpirunkoisen pöydän kanssa Hayt menisivät mainiosti. Meillä nämä tuolit päätynevät pinottuna talvisäilöön yläkerran yhä tyhjyyttään kumisevaan aulaan.



Joku muuten kyseli, ovatko Hayt mukavat istua. Kirjoitan tätä postausta paraikaa noiden teräslankojen päällä ja täytyy sanoa, että hento kaltereiden kuva pakaroista tämän jälkeen löytyy. Siitä huolimatta tuoli ei ole epämukava. Terassillahan meillä oli näissä istuintyynyt, jotka olen jo aiemmin tuonut sisälle pestäväksi. Sisätiloissa lankatuolin voisi pukea talviasuun vaikkapa lampaantaljan avulla.

Herätellään tässä viikonlopun aikana blogia syyshorroksestaan, kuullaan!

18 kommenttia:

  1. Nuo valkoiset Hayt sopivat mielestäni todella hyvin tuohon valkoiseen pöytään, vaikka pöytä onkin vähän jämerämpi. Pihlajan oksa tuo myös kaunista kontrastia :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Aivan täydelliset! Meillä hankitaan nämä ensi kesänä terassille myös, mutta käyvät kyllä sisällekin yhtä hyvin!

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on kiva kun terassikalusteille löytyy käyttöä sisätiloissa talvipuolellakin!

      Poista
  3. Ihanan ilmavat nuo Hayt! Peukutan niille ja valkoisuudelle. Meiltä löytyy Hay Lounge, ja suunnittelen kyllä vahvasti näitä pienempiä tuoleja terassillemme. :)
    -W

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haaveilen, että Hay Lounge löytäisi ensi kesänä terassille näiden tuolien kaveriksi. Katsotaan!

      Poista
  4. Hayt sopivat omasta mielestäni täydellisesti tuohon. :)

    VastaaPoista
  5. Täällä yksi blogisi hiljaisista faneista ilmoittautuu. :) kaunis yhdistelmä kummillakin tuoleilla. Talja on hyvä vaihtoehto metallisiin tuoleihin talveksi. Juuri tänään laitoin meidän Bertoiaan taljan talven tuloa odottamaan. Postausta siitä täällä: www.willafox.blogspot.com jos haluat käydä vilkaisemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä käydä katsomassa! Tässä vain joutuu aluksi taljaostoksille. Vanha lampaantalja on tainnut nähdä liian monta pulkkareissua...

      Poista
  6. Onpas ilmavan näköiset nuo hayn tuolit :) ehdottomasti peukku ylhäällä myös täälä ;)
    Onpa tullut tehtyä myös pieni havainto, että nämä ja hayn lounge-tuolit myös ovat suosittuja! Eli ne ovat seuraavat tuotteet , joita alkaa löytymään kaikilta!! Itselläni on myös näitä ihanuuksia lounge-tuoleja 2kpl ja kolmas matkalla kotiin <3 ihanat löhö-tuolit <3

    Terv. Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittuja ovat kyllä:) Ylipäätään Hay on mielestäni onnistunut luomaan linjan kauniita, ajattomia ja laadukkaita design-tuotteita, joiden hintalappu on kuitenkin kohtuullinen.

      Poista
  7. Mun mielestä Heet taas näyttää tuon pöydän kanssa juuri sellaiselta epäammattimaiselta yritelmältä. Kauniit tuolit, kaunis pöytä, mutta yhdessä ei toimi ei. Muurahaiset antaa tarvittavaa swingiä pöydälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muurahaiset ovat ykkösvalinta edelleen, mutta pitihän tätä testata!

      Poista
  8. Minkä merkkinen mahtaa teidän keittiön valaisin olla? Le Klint on meillä tällä hetkellä, mutta kaipaisin selkeämpää valaisinta ja tuo näyttää ihan meillekin passaavalta! :)

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heli, se on Design by Frandsenin Half Moon, puolivahingossa tehty nappihankinta edelliseen kotiin!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.