pakkaspäivän pelastajat

Viikonloppu jatkuu rennolla linjalla. Päivän pakollinen ulkoilu supistui aivan minimiin hyytävässä pakkassäässä. Pojan mentyä päiväunille keitän kupin kuumaa kaakaota ja luen suosikkiblogejani Bloglovin':in kautta.

Kaakaon joukkoon uiskenteli muutama vaahtokarkki. En tiedä, näyttääkö se kovin houkuttelevalta mutta voin taata, että maistuu kyllä hyvältä.

Toinen pakkaspäivän kumppani on Elizabeth Ardenin 8 Hour Lip Protectant. Huuleni ovat herkät rohtumaan etenkin pakkassäässä, siivotessa ja ommellessa (!), nuolen kai silloin huuliani normaalia tiheämmin. Olen käyttänyt tätä vasta pari viikkoa, mutta tuote vaikuttaa saamiensa ylistävien arvioiden mukaiselta. Itse pitäisin tätä ennen kaikkea suojatuotteena, en niinkään hoitavana huulirasvana.

Oletteko te uskaltaneet näyttää nenäänne ulkona tänään?

manikyyri

Huh, mikä viikko takana. Voisinpa sanoa, että ensi viikolla helpottaa, mutta todennäköisesti ihan yhtä haipakkaa tulee pitämään. Tämä viikonloppu siis vain ollaan ja keräillään voimia. Tänä iltana ajattelin pitkästä aikaa tehdä itselleni manikyyrin.

Aika usein sorrun lyhentämään kynsiäni saksilla. Ylipäätään pidän kynnet mieluiten melko lyhyinä ja suorakärkisinä. Tapa juontaa varmaankin ajoilta, jolloin soitin aktiivisesti pianoa ja lyhyet kynnet olivat välttämättömyys. Piano on jäänyt, mutta lyhyet kynnet pysyvät. Ja jos miettii, mitä kaikkea tämäkin perheenäiti käsillään tekee, pitkät kynnet olisivat edelleenkin vain tiellä.

Hiljattain hankin Trindin lasiviilan kynsien lyhentämiseen ja muotoiluun. Olen ollut siihen todella tyytyväinen. Tänä iltana heiluttelen siis saksien sijasta viilaa. Ehkä saan aikaiseksi ottaa kuviakin lopputuloksesta ennen kuin lakka lohkeilee, mikä siis tapahtuu vähintään kahden päivän kuluessa...

Olen saanut monia kivoja haasteita kanssabloggaajilta, kiitos! Yritän vastata niihin mahdollisimman pian.

oscar ja minä ompelemme

Olen miettinyt kovasti, mikä olisi sellainen aihe, josta voisin kokemuksen syvällä rintaäänellä blogissani kertoa. Siis lifestyle-aihe, josta minulla olisi sen verran asiantuntemusta, että voisin jopa antaa hyödyllisiä neuvoja lukijoille. Kyllähän minä laitan ruokaa, seuraan muotia, meikkaan ja sisustan kotia, mutta missään näistä en ole erityisen hyvä.

Yhteen alaan olen kuitenkin melko perehtynyt. Olen harrastanut pukuompelua lukioajoista asti. Alun perin harrastus lähti käytännön tarpeesta saada itselle sopivia juhlavaatteita. Vuosien varrella olen huomannut nauttivani suuresti huolellisesta ja aikaa vievästä käsityöstä. Inspiroidun kauniista ja laadukkaista kankaista. Lempipuuhaani oli istua sohvalla katselemassa historiallisia pukudraamoja ja viimeistelemässä käsinompeluna puvun saumanvaroja, joita kukaan muu ei koskaan näkisi.

Mainitsinko jo, että ompeleminen vie aikaa?

Siinäpä tärkein syy sille, että olen viimeksi ommellut itselleni jotain keväällä 2010. Olin viimeisilläni raskaana ja menossa iltapukujuhliin, joten luonnollisesti minun täytyi tehdä itselleni iltapuku, johon mahtuisimme molemmat.

On jo korkea aika palata tämän harrastuksen pariin. Suunnitelmissa on polvimittainen asu, jota voisin käyttää vaikka häissä tai juhlissa, joissa koodina on tumma puku. Inspiraatiota olen ammentanut Oscar de la Rentan Fifth Avenue -tyylistä:

kuvat: Style.com/Oscar de la Renta

Myös tämä net-a-porterissa parhaillaan myynnissä oleva Oscar de la Rentan malli on ollut inspiraation lähteenä. Puvun mittasuhteet ovat täydelliset; rakastan tuota tulppaaninmallista alaosaa. Päällimmäinen kerros on kultalangalla kirjailtua organzaa ja alla on paksumpi silkkikangas.

kuvat: net-a-porter.com

Kankaat tähän pukuun on jo tilattu. Alla olevassa kuvassa etualalla on hennon vaaleanpunaista silkkiorganzaa, josta on tarkoitus tulla puvun päällimäinen kerros. Organza on siis melko jäykkää, läpikuultavaa kangasta. Taaempana näkyy silkkisibeliiniä, joka on kuteeltaan eräänlaista toimikasta. Siitä tulee puvun alempi kerros. Kankaat eivät ole aivan tarkalleen saman värisiä, mutta sillä ei ole merkitystä, sillä vain organza jää lopputuloksesssa näkyviin.

Vuorikankaaksi on ohutta kiinansilkkiä. Mikäli jotakuta lukijaani kiinnostaa, kaikki kankaat on tilattu NY Fashion Center Fabricsista. Vaikka kankaista joutuu Yhdysvalloista toimitettaessa maksamaan tullin, tulee tilaaminen silti edullisemmaksi kuin vastaavien materiaalien hankkiminen kotimaisista erikoisliikkeistä.

Työn seuraava vaihe on sukeltaa kellarikomeroon ja kaivaa esiin laatikko, jossa säilytän vanhoja kaavojani. Uskoisin, että morsiuspukuni kaavoista voin pienin muutoksin luoda kaavat tätä pukua varten. Kuitenkaan ei kannata aivan hengitystä pidätellen odottaa, koska esittelen valmiin tuotoksen. Kuten sanottu, ompeleminen vie aikaa ja sehän on nykyään kortilla. Lupaan kuitenkin postailla tänne blogiin edistymisestäni...

vaalipäivä

Lähdössä nimeämään juuri sen oikean ehdokkaan tasavallan presidentiksi. Keeppi on joululahja anopilta; ihanaa silkin ja villan sekoitetta. Loput asusta onkin peräisin Zaran alennusmyynneistä.

Kädessä on Nominationin nahkainen ranneke. Mies toi meille molemmille tällaiset samanlaiset. How liikkis is that? Omani on tosin liian suuri (taitaa olla miesten mallia), joten sitä pitää vielä lyhentää.

Hyvää sunnuntaita ja ensimmäistä vaalipäivää kaikille lukijoille!

kiinni/auki

Tänään on tullut mietittyä paljon blogin kirjoittamista ja sitä, kuinka paljon haluan ja pystyn antamaan itsestäni. Olen nyt bloggaillut huimat kolme viikkoa. Alusta asti on kuitenkin ollut selvää, että tämä on julkinen blogi, jossa käsittelen omaa elämäntyyliäni. Olkoonkin, että saan huolellisesti valita ja rajata aiheeni.

On ihanaa luoda jotain, olkoon se sitten vaikka blogi, jossa on kuvia ja tekstiä. Muuten arki supistuu liian pieneksi kehäksi ja suorittamiseksi, jossa samat asiat aloitetaan joka päivä alusta eikä mitään näkyvää tunnu jäävän jäljelle. Kertokaa silti, minua kokeneemmat bloggaajat, millaista on kirjoittaa omista asioistaan osittain näkymättömille lukijoille? Mihin vedätte yksityisyyden rajan?

vaatekaapin kuraattori

Vaatekaapin julma kuraattori on karsinut joukosta ylimääräisiä väriläiskiä. Jäljellä on pääasiassa mustaa, harmaata, valkoista, hentoa pinkkiä ja puuterin sävyjä. Ehkä joskus keväämmällä joukkoon hiipii lisää värejä.

Voi kuinka odotankaan sitä päivää, kun pääsen suunnittelemaan vaatesäilytystä uuteen kotiin. Unelmissa siintää tietysti walk-in vaatehuone kaikkine tykötarpeineen. Todellisuudessa en usko hetkeäkään, että tulevasta asunnostamme liikenisi ylimääräistä huonetta vain minun vaatesäilytystäni varten. Sen sijaan muutaman metrin levyinen kaistale Ikean Pax-vaatekomeroa tai vastaavaa järjestelmää saattaa hyvinkin irrota. Sekin olisi enemmän kuin hetkeen on ollut käytössä.

Lohdutukseksi olen hankkinut nuo valkoiset henkarit ja heittänyt menemään vanhat eripariset kokoelmaerät. Uskomatonta, miten pieni muutos voi piristää vaatekomeron ilmettä. Tunnen melkein olevani Adalminan vaatehuoneessa...

väliaikaisesti kotona

Kodin sisustuksen tyylilaji on tällä hetkellä ankara minimalismi. Asumme lievästi väliaikaisessa ratkaisussa, mikä tarkoittaa, että seinille ei ole ripustettu tauluja, mitään sisustushankintoja ei ole tehty tätä asuntoa ajatellen ja että suuri osa irtaimesta omaisuudesta on kellarikomeron pahvilaatikoissa. Väliaikaisuutta on kestänyt siitä lähtien, kun myimme edellisen, pieneksi jääneen kotimme.

Tuleva koti - missä se sitten liekään - on mielessä joka päivä. Vielä sitä oikeaa ei ole tullut kohdalle. Olemme yhtä aikaa nirsoja ja avoimia kaikille vaihtoehdoille: katseltu on niin kerrostaloasuntoja kuin omakotitalojakin. On mietitty vuokraamista, rakentamista, remontointia ja valmiin ostamista. Pääasia, että uusi koti olisi tarkoituksenmukainen ja siellä olisi riittävät tilat sekä ihmisille että tavaroille. Seuraavassa kodissa pidän huolen siitä, että minkään esineen ensisijainen säilytyspaikka ei ole lattialla.

(Ei koske keinuhevosta.)

Asuntorintamalla on pientä kuhinaa meneillään, mutten viitsi kertoa niistä täällä blogissa, ennen kuin kaikki on oikeasti varmaa. Vääriä hälytyksiä on matkan varrella tullut jo niin paljon, innostumisia, pettymyksiä ja tympääntymistäkin. Ehkä tässä ennen kesää kuitenkin tiedetään tarkemmin, minne ollaan matkalla.

minä juon nyt teetä

Tänäänkin on mennyt aika monta kuppia.

Teekannuksi ja -keittimeksi on valikoitunut Bodumin lasinen kannu, joka on alunperin tarkoitettu kahvin valmistamiseen mutta palvelee ihan hyvin myös nykyisessä tehtävässään. Teelehdet tahtovat kuitenkin uida tuonne pohjasiivilän väliin. Meillä on vuosien saatossa ehtinyt olla useita eri teenkeittimiä, myös ns. automaattikeittimiä, mutta ne ovat kaikki osoittautuneet epätyydyttäviksi ja sittemin hajonneet kovassa käytössä.

Unelmieni teekeittimeltä toivoisin:

1. riittävä tilavuus eli keittää enemmän kuin kolme kupillista kerrallaan
2. soveltuu myös vihreän teen valmistamiseen ts. ei kaada kiehuvaa vettä teelehtien päälle
3. helppo pitää puhtaana, kannun voi laittaa tiskikoneeseen
4. lisäpisteitä nopeudesta ja helppokäyttöisyydestä

Koska sopivaa keitintä ei ole löytynyt, mennään manuaalisella menetelmällä.

Itse asiassa unelmieni teenkeitin on olemassa. Sen valmistaja on Braun, ja keitin muistuttaa pitkälti ihan tavallista kahvinkeitintä sillä erotuksella, että suodatinpussin pesässä on paikka teesiivilälle. Tällainen ihme löytyy anoppilastani, jossa myös juodaan ahkerasti teetä. Universumin parhaan teenkeittimen valmistus on kuitenkin loppunut jo monta vuotta sitten, joten niitä ei saa enää mistään!

Teelaatujen suhteen en ole erityisen valikoiva: sekakäytän hieman vuorokauden ajasta riippuen mustaa, vihreää ja valkoista teetä. Joskus iltaisin saattaa mennä myös rooibosta. Perusmerkkinä kannan marketista Nordqvistiä mutta silloin tällöin tarttuu pikkuputiikeista mukaan muitakin merkkejä. Näitä kuvia varten keitettiin Nordqvistin Valkoista tiikeriä.

lähikuvissa meikit

Omistan vain pienen määrän meikkejä. Töissä olen aina meikattuna mutta vapaapäivinä kuljen yleensä ilman. Välillä teen lupauksia meikata useammin arkisinkin, mutta ne jäävät, sillä en osaa laittaa "vain vähän ripsaria ja huulipunaa". Kun meikkaan, laitan aina pohjan, puuterin, peitevärin, kulmat ja varjostukset ja vasta sitten vähän väriä.

Useimmat luottotuotteistani tulevat Diorilta. Eivät siksi, että olisin tehnyt erityisen laajan hinta-laatu-vertailun parhaista mahdollisista meikkituotteista, vaan yksinkertaisesti siksi, että ne ovat kauniisti pakattuja ja tuovat ripauksen luksusta elämään. Suurimmalla osalla meistä ei ole varaa astella Diorin putiikkiin vaateostoksille, mutta Diorin huulipunan ja kynsilakan voi melkein kuka tahansa Sokokselta ostaa. Ei minulla silti ole tuotteiden laadustakaan ollut valittamista.

Helena Rubinsteinin peiteväriä käytän lähinnä tummien silmänalusten peittämiseen. Nukun kyllä ihan hyvin - silmäpussit ovat lahja äidinpuoleiselta suvulta.

Normimeikkini ei sisällä voimakkaita varjostuksia luomilla. Luomivärin sijaan sipaisen yleensä luomille vain vähän aurinkopuuteria. Pieni ripaus kullanruskeaa hohdetta tästä paletista voisi korvata saman asian.

Ripsivärin pitää olla vedenkestävää Suomen sateessa ja tuulessa sekä liikuttavissa hääjuhlissa!

Näiden kuvien ottamisen myötä ostoslistalle menivät uusi kulmakynä, silmien rajauskynä, aurinkopuuteri ja huulipuna. Olen aivan satumaisen huono käyttämään huulipunaa. Yleensä pärjään pelkällä huulirasvalla, korkeintaan juhlissa saatan käyttää rajauskynää ja huulikiiltoa. Siispä huulipunavarantoni koostuu muutamasta ikivanhasta Lumene-tuotteesta. Pitäisikö lisätä uuden vuoden lupausten listaan huulipunan käyttö?

mitä tänään syötiin

Joulun laatikkoruokavalion jälkeen on ollut mukava palata kevyempiin aterioihin. Karppaajiksi emme itseämme kutsu, mutta arkiruoasta ylimääräiset hiilihydraatit ovat tippuneet pois viime vuosina. Perusruokana ovat erilaiset salaatit kanalla, kalalla tai miksei punaisella lihallakin höystettynä. Tänään lounaaksi oli yksinkertainen kanasalaatti.

Oikeastaan ainoa huono puoli salaattiruoissa on se, että perheen pienimmän purukalusto ei vielä tepsi tällaiseen ateriaan, joten hänelle kyytipojaksi keitetään perunoita tai pastaa. Toisaalta tuntuu hölmöltä syöttää lapselle niitä ruokia, jotka on olen hyvinvointini vuoksi jättänyt pois omasta ruokavaliostani. En ole kuitenkaan lähtenyt taistelemaan tuulimyllyjä enkä ruokaympyröitä vastaan vaan luotan, että tähänkin löytyy jokin kultainen keskitie.

Huomenna maanantai ja vapaapäivä! Menemme taas yhteen talonäyttöönkin...

työmaa kutsuu

Tällä viikolla olen palannut töihin ja muutenkin orientoitunut tulevaan vuoteen. Orientaatio on hieno sana sille, että olen mm. lueskellut naistenlehtiä, täyttänyt kalenteria ja laatinut erilaisia listoja muistikirjaan (siis kotona, en töissä!). Teen yleensä listan melkein joka asiasta, joten muistikirjat täyttyvät nopeasti niistä ja kaikenlaisista muistakin ideoista. Tätä blogiakin olin suunnitellut jo tovin muistikirjan sivuilla, oma ponnistuksensa oli tietysti siirtää idea digitaaliseen muotoon.

Töissä on yleensä jalassa mustat peruskorkkarit. Muuten työvaatetukseni noudattelee siistiä muttei mitenkään erityisen tiukkaa bisneslinjaa.

Bling bling -rannekoru oli kädessä uuden vuoden aattona. Swarovskin kristalliriipusta tulee sen sijaan käytettyä arkisinkin.

Huominen loppiainen tietää vihdoin joulusesongin loppua. Ainakin lapsuudenkodissani kuusi kannetaan ulos aina loppiaisena. Vai onko se sittenkin Nuutinpäivä, jolloin jouluvalot saa ottaa pois ja raunioituneen piparkakkutalon kantaa jäteastiaan?

täsmäshoppailua alessa

Olin ennen tyttö, jolla oli vaatekomerossaan kymmenen cocktailasua muttei yhtään kunnollista, valkoista t-paitaa. Ostelin aina jotain "kivaa" ja samalla ne vaatekaapin kulmakivet, joista naistenlehdissä toitotetaan, jäivät vähemmälle huomiolle. Nyt olen parin vuoden ajan yrittänyt keskittyä hankkimaan laadukkaita ja ah niin tylsän värisiä perusvaatteita, joita voi käyttää sesongista toiseen.

Täsmäshoppasin Net-a-Porterin alen ensimmäisenä päivänä juuri ennen joulua. Olin kytännyt alen alkua jo jonkin aikaa, mutta silti se pääsi vähän yllättämään. Seuraavaa kertaa ajatellen aion merkitä sopivia kohteita wish listille jo etukäteen, jotta pääsen nopeasti kurkistamaan, onko kiinnostavia tuotteita alennettu.

Reed Krakoffin balleriinat odottavat kevättä. Näitä kuvailtiin erittäin mukaviksi jalassa ja sitä ne todella ovat - jopa niin pehmeät, että hieman pelkään niiden muuttavan liiaksi muotoaan käytössä. Ainakin ajattelin asennuttaa niihin ohuet kumipohjat.

Musta neuletakki oli yksi vakavimmista puutteista. Sopiva löytyi Red Valentinolta. Ihan perusmalli tämä ei kuitenkaan ole, vaan toiselle olkapäälle on sommiteltu rusetti samasta neuloksesta kuin takkikin.

Oikeiden kauppojen alennusmyynteihin en ole vielä ehtinyt mutta aion kyllä livahtaa tilaisuuden tullen. Vaikka kevättä jo hehkutankin, ei talvi ole tietysti vielä ohi, tuskin edes alkanut täällä etelämpänä. Voisin siis katsella uutta villakangastakkia ja joka kelin saapikkaita...

ensimmäinen

Aloitan tämän blogin joululahjana itselleni. Blogin pitämiseen on kaksi syytä. Ensinnäkin haluan ruuhkavuosien keskellä välillä pysähtyä näkemään kauniit asiat elämässäni. Vielä joitain vuosia sitten kirjoitin itselleni päiväkirjaa. Sitten kuvioon tuli se kaikki: mies, työ, koti, lapsi, tiedättehän - kirjoittaminen jäi.

Toisekseen haluan osallistua. Olen jo pitempään seuraillut monia tyyli- ja sisustusblogeja ja leikitellyt ajatuksella oman blogin kirjoittamisesta. No, tässä nyt olen.

Olisin valinnut valkoisia tulppaaneja, jos niitä olisi ollut jäljellä. Normaalisti ostaisin keltaisia tulppaaneja vasta pääsiäiseksi, mutta olkoon ne nyt muistuttamassa pitenevistä päivistä ja lähenevästä keväästä (hei, enää 3-4 kuukautta jäljellä). 

Hyvää uutta vuotta kaikille!