tiistai 24. joulukuuta 2013

joulutoivotukset


Aattoaamu on koittanut. Riisipuuroa, kynttilöitä, jännittävä päivä vielä edessä. Sen jälkeen vihdoin - rauha. Palaan blogin pariin välipäivinä paremmin syöneenä ja nukkuneena. Kiitos lukijoille, kiitos kanssabloggaajille, kiitos BEdesignin Bettelle ja Cillalle kuvan Lily-tuikkukupeista. Rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille, toivoo Liisa.

perjantai 20. joulukuuta 2013

ensimmäinen vuosi uudessa kodissa


En ole postannut ulkokuvia kodistamme, joten tässä niitä tulee - ihanan piparkakkutalon muodossa. Kiitos Sofia upeasta joululahjasta!

Muutimme tähän taloon vuosi sitten joulun alla. Tuoreemmille lukijoille kerrotakoon, että olimme etsineet uutta kotia jo pitemmän aikaa. Alun perin haussa oli remontoitava omakotitalo, ja sellaisen ostimmekin keväällä 2012. Talosta löytyi kuitenkin vakavia vaurioita, ja kauppa purettiin syksyllä 2012. Kokemus oli sen verran opettavainen, että toisella kierroksella katselimme vain tuoreempia yksilöitä. Myös rakentamista mietittiin ja tonttitarjontaan tutustuttiin. Sitten vastaan tuli tämä talo, jossa yhdistyivät sopiva hinta ja koko, kannaltamme edullinen sijainti ja silmää miellyttävät ratkaisut.

Kyseessä on Design-talon Hailuoto-mallista muokattu kaksikerroksinen puutalo. Talon ulko- ja pihatyöt olivat ostettaessa kesken ja autotalli rakentamatta. Raksaa on tehty töiden, opiskelun ja perheen ohella lisälainaa ottamatta, ja moni asia on vierähtänyt mukavasti eteenpäin, mutta kyllä tekemistä vielä riittää.

Olemme olleet enimmäkseen tyytyväisiä. Tärkeintä on tietysti se, että meillä on mukava ja toimiva koti. Muistan, kun esikoisen ensimmäisenä vuotena kanniskelin itkuista vauvaa kaksiossamme ja kuvittelin itseni avaraan ja valoisaan asumukseen. Ihanaa, että se haave on toteutunut. Miehessä ja minussa taitaa vain olla sellaista vikaa, että kun yksi askel on otettu, mietimme jo seuraavaa. Välillä haaveilemme keskusta-asumisesta tyyliin 00100 Helsinki ja välillä suunnittelemme rantatontin hankintaa Keski-Suomesta. Todennäköinen tulevaisuus ei varmaan ole kumpaakaan näistä, mutta pieni kivitalo saattaisi kirvesvarsitontille jonain päivänä nousta.


Mitä kodin sisustamiseen tulee, se sujuu niin hitaasti, että välillä oikein hävettää kutsua itseään sisustusbloggaajaksi. Joissain asioissa olen ollut ainoastaan päättämätön ja saamaton, joissakin taas tiedän liian tarkkaan mitä haluan. Vaikka kotoa löytyy myös väliaikaisratkaisuja, pääasiassa ajattelen, että mielummin olen kokonaan ilman ja odotan, että minulla on varaa hankkia juuri se, mitä haluan. Hitaassa sisustamisessa on monia hyviä puolia. Ratkaisujen voi olettaa olevan loppuun asti mietittyjä ja kotiin tulee omaa tyyliä ja kerroksellisuutta, kun hankintoja ei tehdä kerralla vallitsevien sisustustrendien mukaisesti. Blogin lukijoiden mielestä loputon harkitseminen ei varmastikaan ole erityisen kiinnostavaa. Ja kyllä kaiken keskeneräisyys ajoittain ottaa itseäkin päähän. Nyt kun vuosi asumista on takana, ei voi enää oikein sanoa että sori, täällä on nyt vähän tällaista kun on just muutettu...


Toivotaan siis parempaa sisustusvuotta 2014. Sofia, tässä piparitalossa on yksi vika: sitä ei henno syödä!

torstai 19. joulukuuta 2013

joulupuu skandinaavisessa hengessä


Koska vietämme osan joulua tänäkin vuonna muissa maisemissa, päätimme tuoda kuusen sisään hyvissä ajoin. Vaikka meillä on vesisäiliöllinen kuusenjalka (tämä malli), yleensä joulureissusta palatessa kotona on odottanut kuivunut ja variseva ranka. Nyt kuusesta pääsee itsekin nauttimaan ja toiveita on, että kuusi kestäisi joulupyhien yli omin voimin. Puun vedenkulutus on nimittäin suurimmillaan näinä ensimmäisinä päivinä ja pienenee merkittävästi 4-5 päivän kuluttua sisälle tuomisesta.

Joulupuu on koristeltu viime vuoden tapaan skandinaavisen minimalismin hengessä: hopeapallojen lisäksi siinä on Sarjaton-lasipalloja ja Päivi-anopin keraamisia ruusukkeita.



Ei joulua ilman pientä raksaa. Meillä on tehty takuukorjauksena ikkunaseinän lisätiivistyksiä ja kuten näkyy, osa listoista on iloisesti pois paikoiltaan. No, eipä tuo joulun viettoa haittaa. Ikkunoiden listat ovat olleet muutenkin melkoinen murheenkryyni ja haaveilen, että saisimme ne vaihdettua kapeampiin ja vähemmän kellertäviin.



Tänä iltana otetaan toinenkin varaslähtö jouluun itsetehtyjen jouluruokien merkeissä. Huoh, kaikkien joulutouhujen jälkeen olen ansainnut lasin kinkkuviiniä!

tiistai 17. joulukuuta 2013

everyday design: arvonnan voittaja ja alekoodi



Mikä viikko takana! Täällä on mietittu kaikkea muuta kuin joulua ja vähän ikäviäkin asioita on tapahtunut. Niistä ehkä myöhemmin. Tänään pääsimme vihdoin joululahjaostoksille ja kuusikaupoille, ja yritän huomenna napata päivänvalossa pari kuvaa joulukuusesta koko komeudessaan.

Hyvä uutinen on se, että Everyday Designin pikkupöydän voittaja on arvottu. Onnetar valikoi Juliaanan, onneksi olkoon! Laitoin sinulle jo sähköpostia, otathan pian yhteyttä. Arvonta sai hyvän vastaanoton, joten Everyday Design haluaa muistaa blogini lukijoita alennuksella verkkokauppaansa. Koodilla LISBET20 saat 20% alennuksen kaikista tuotteista 18.12.2013 asti.

P.S. Arvuuteltu yhteistyökumppani oli tietysti Woodnotes, jonka valmistaman lehtitelineen runko on Everyday Designin käsialaa.

tiistai 10. joulukuuta 2013

tripe tripe tripp trapp


Eilen neuvolassa terveydenhoitaja totesi, että vauvaa voisi ruveta istuttamaan lyhyitä aikoja syöttötuolissa. Innostuimme ajatuksesta niin, että jo samana iltana kiiruhdimme ostamaan toisen Stokken Tripp Trapp -tuolin ruokapöydän ääreen. Uusi tuoli meni esikoiselle, ja vanhaan kaivettiin varastossa ollut vauvakaari. Oletteko muuten huomanneet, että Tripp Trappin malli on muuttunut niin, ettei vanhanmallista vauvakaarta voi enää asentaa uusiin?

Syöttötuoliin ja samalle tasolle muun perheen kanssa pääseminen oli iso juttu sekä pienelle miehelle että hänen äidilleen. Taas on otettu yksi askel poispäin vauva-ajasta. Kohta puolivuotias pötkylämme on jo iso kaveri, joka kertoo juttuja omalla kielellään ja käsittelee taitavasti isoveljeltä pihistämiään leluja. Enää toinen mokoma ja kotona asuu tyyppi, joka kenties ottaa askelia ja juttelee muutaman sanan. Olen aivan haltioissani. Niin ihanaa kuin onkin painaa nenä hennon nukan peittämää päätä vasten ja tuoksutella pientä ihmettä, on totisesti myös ihanaa, että hän kasvaa, kehittyy ja tarvitsee minua yhä vähemmän. On mahtavaa olla välillä muutakin kuin äiti; saa olla vaikkapa taitoluistelija, kuten Instagramista on viime päivinä käynyt ilmi (heikkolahjainen taitoluistelija - mutta kuitenkin).

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

uusi kaverini everyday designilta


Minulla on uusi kaveri. Se seuraa mukanani ympäri olohuonetta pitkin päivää: sohvan nurkalta divaanille ja siitä kiikkutuolin ääreen. Sille voi laskea teekupin tai tuttipullon tai kaukosäätimen, sen päällä voi ajaa pikkuautoilla ja vihdoin lasten mentyä nukkumaan siihen voi laskea glögimukin. Kaveri saattaisi palvella hyvin myös yöpöytänä.

Kaverista on moneksi. Jos sen kääntää ylösalaisin ja levyn asentaa toisin päin, se toimii lehtitelineenä. Tai vaikka halkotelineenä. Kaveri on blogiyhteistyön kautta Everyday Designin sarjapöytä, kotimainen avainlipputuote, joka on osittain valmistettu kierrätysmateriaalista.



Everyday Designin arkipäivää helpottavat ja kaunistavat tuotteet on suunnitellut Helena Mattila, jonka kanssa pääsin vaihtamaan pari sanaa Ornamon Design-myyjäisissä itsenäisyyspäivänä. Helena vinkkasi myös tulevasta Everyday Designin tuottamasta Joulupuu-torista Uuden Lastensairaalan 2017 hyväksi. Tori on avoinna 10.-22.12.2013 Helsingin Lasipalatsissa. Paikan päällä voi tutustua mm. Vuokko Nurmesniemen, Seppo Kohon, Bruno Beaugrandin, Anu Penttisen sekä Harri Syrjäsen näkemyksiin joulupuusta, jotka tullaan huutokauppaamaan tapahtuman aikana.


Saan ilokseni arpoa yhden tällaisen kaverin blogini lukijoiden kesken. Sarjapöydän väri on joko musta tai valkoinen voittajan valinnan mukaan. Osallistua voit jättämällä kommenttiosastoon sähköpostiosoitteesi. Tiedättekö muuten, minkä toisen kotimaisen merkin kanssa Everyday Design on tehnyt yhteistyötä? Vihje on yläpuolisessa kuvassa ja se, joka sen ensimmäisenä hihkaisee, saa nimelleen kolme arpaa ja siis kolminkertaistaa voittomahdollisuutensa.

Arvonta päättyy sunnuntaina 15.12.2013 klo 23.59. Palkinnon toimitus on mahdollinen vain kotimaassa sijaitseviin osoitteisiin. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla. Arpaonnea kaikille!

torstai 5. joulukuuta 2013

olohuoneen jouluvalot


Kuvissa esiintyvät viime viikonloppuna olohuoneen kattoon viritetyt, Clasulta ostetut jouluvalot. Kuten kaupassa ounastelin, neljä metrin kokoista tähteä hukkuvat hetkessä tuohon korkeaan tilaan, joten näitä olisi hyvin voinut ostaa vaikka kolme lisää. Päätettiin kuitenkin, ettemme ole niin kunnianhimoisia jouluihmisiä. Ensi vuonnakin ehtii. Pari pienempää sen sijaan pitäisi vielä hankkia tielle näkyviä pikkuikkunoita koristamaan.

Ihana, pitkä viikonloppu edessä monella! En muista montakaan itsenäisyyspäivää, jolloin minä tai mieheni ei olisi ollut töissä, mutta tänä vuonna sekin ihme koetaan. Mitä teillä on suunnitelmissa? Itse en ole varma, jaksanko innostua laahuksettomista linnan juhlista, mutta kyllä sitä varmaan tulee ainakin sivusilmällä kurkittua...


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

ruokaostokset netistä


Adventtisunnuntaita edeltäneen markettireissun päätteeksi istuimme miehen kanssa pöydän ääressä ja tuumasimme, että ruokaostosten tekeminen verkosta olisi nykyaikaa. Sattumoisin sain vinkin verkko-ostoksista myös lauantaisen postauksen kommenttiosastoon. Meillä käydään tällä hetkellä kaupassa 2-3 kertaa viikossa ja reissu matkoineen kestää yleensä ainakin reilun tunnin, joskus jopa kaksi.

Päädyimme verkkoon kartoittamaan vaihtoehtoja. Ensisijaisesti olisimme halunneet verkkokaupan toimittavan ruokaostokset meille kotiin. Tässä lähellä näkee usein Alepan Kauppakassi-auton pyörähtelemässä, joten muutkin ovat ilmeisesti tulleet samaan tulokseen. S-ryhmästä myös Prisma tarjoaa mahdollisuuden verkko-ostoksiin, mutta tuotteet tulee itse noutaa Kannelmäen Prismasta. Verkko-ostoksia kotiin kuljettavat myös lähi- ja luomutuotteisiin erikoistunut Kauppahalli24 ja ilmaisen toimituksen tarjoava Ruoka.net.



Toimitushinnat palveluntarjoajien välillä vaihtelevat siis täysin ilmaisesta noin kymmeneen euroon. Niiden lisäksi lopulliseen summaan vaikuttavat tuotteiden hintataso ja bonusjärjestelmät, joten vertailu ei ole aivan yksinkertaista. Kuningaskuluttajassa oli hetki sitten juttu aiheesta. Sen perusteella hintaerot ovat melko pieniä mutta niin oli vertailuun käytetty ostoskorikin. Nelihenkisen perheen ruokamenoissa tuotteiden hintataso dominoi toimituskuluihin nähden, varsinkin jos ostokset pyrkii tekemään mahdollisimman moneksi päiväksi.

Valikoiman ja hinnan perusteella päädyimme kokeilemaan Prisman Kauppakassia, vaikka se ei tarjoakaan kotiinkuljetusta alueellemme. Kannelmäki sijaitsee kuitenkin yhdellä pääkaupunkiseudun keskeisimmistä paikoista, eikä ajomatka meiltä sinne poikkea kovin paljon matkasta lähimpään markettiin. S-bonuskortilla noutomyynnin lisämaksu on 3,90 €.

Niinpä maanantai-iltana otin aikaa miettiäkseni tulevan viikon ruokaostokset ja naputellakseni ne ostoskoriin Foodie.fm-palvelussa. Tutut tuotteet löytyivät kohtuullisen helposti ja jatkossa ostosten teko nopeutuu, kun pohjana voi käyttää aiempaa ostoslistaa. Sain valita haluamani noutoajan seuraavalle päivälle, vaikka myös saman päivän nouto on lisämaksusta mahdollinen.

Tiistaina aamupäivällä ajoin Kannelmäkeen. Vierailu on tehty helpoksi, sillä kauppakeskuksen parkkihallin rauhallisemmassa osassa on oma sisäänkäynti ja parkkiruutuja noutoasiakkaille. Hissi vie suoraan siihen osaan Prismaa (puutarhaosasto!), jossa noutomyynti sijaitsee. Ostokseni olivat valmiina ostoskärryissä muovikasseihin pakattuna. Kylmäsäilytystä vaativat tuotteet otettiin viileästä vasta, kun saavuin paikalle. Ostokset maksettiin noutopisteessä ja muutaman minuutin kuluttua olinkin jo autossa matkalla kotiin.

Yksi nettiostosten haittapuolista liittyy siihen, ettei paikan päällä pääse kikkailemaan valitsemalla mahdollisimman edustavia yksilöitä hedelmistä ja vihanneksista tai pisimmälle ulottuvia käyttöpäivämääriä maito- ja lihatuotteista. Kotona kävin jännityksellä läpi kassien sisällön ja totesin kaiken olevan kohdallaan. Päivämäärät olivat ok. Maitojen parasta ennen osui ensi lauantaille, joten sen puolesta viikon ruokaostosten tekeminen ei ollut mahdollista. Käytännössä viikon ostokset kerralla taitaa olla liian kunnianhimoinen tavoite sekä tuotteiden tuoreuden että oman ennakointikyvyn suhteen, joten jatkossa tähtään seuraavan viiden päivän tarpeisiin. Tällöin noutomyynnin kustannukset nostavat kuukauden kauppalaskua 20-25 eurolla. Mielestäni tämä on varsin kohtuullinen hinta säästyneistä tunneista ja hermoista sekä tekemättä jääneistä heräteostoksista! Tulen varmaan jossain vaiheessa kokeilemaan myös Alepan tarjoamaa kotiinkuljetusta.



Millaisia kokemuksia teillä on kotiin toimitettavista ruokaostoksista? Mitä palveluja suosittelette?

tiistai 3. joulukuuta 2013

amfora tulee helsinkiin


Ajattelin vinkata kaikille Amforan astioista ja sisustusesineistä kiinnostuneille, että ensi viikonloppuna tuotteisiin on mahdollisuus tutustua Helsingissä, kun Amfora saapuu Teollisuustaiteen liitto Ornamon perinteisiin design-joulumyyjäisiin. Itselle tai ystävälle joululahjaksi sopivat hyvin esimerkiksi lehtilautaset, tuikkumaljakot tai hauskat Opto-kupit eri maalauksin (kuvassa). Itsekin ajattelin pyörähtää paikalla tutustumassa myyjäisten yli 70 näytteilleasettajaan, joten siellä nähdään!

Jos Helsinki on yhtä kaukana kuin Amforan Seinäjoen liike, ei hätää - löydät tuotteet myös verkkokaupasta.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

tällainen joulukalenterista tuli




Eilen illalla tontut askartelivat yömyöhään ja niinpä tänä aamuna seinällä komeili valmis joulukalenteri. Pussukat on taiteltu Sinellistä ostetuista art deco -henkisistä askartelupapereista. Päivällä puolestaan puuhasteltiin olohuoneen jouluvalojen kanssa, joista löytyy jo kuvaa Instagramista.

Miten kello voi olla vasta 20.45? Ulkona on ollut pimeää jo ikuisuuden. Päivä painaa joka raajassa ja kurkku on lupaavasti karhea. Taidan painua pienten perässä pehkuihin...