maanantai 6. tammikuuta 2014

juhannusta kohti - blogi jää tauolle


Päätin pitää pientä blogitaukoa joulupyhien ajan. Välipäivinä ajattelin, että venytän taukoa vuodenvaihteeseen asti, jolloin blogini juhli 2-vuotissynttäreitään. Sitten jatkoin lomaani vielä oman 35-vuotispäiväni ohi ja aina tähän loppiaiseen asti. Tänä aikana kirkastui päätös pitemmästä tauosta. Kuinka pitkästä - en tiedä tarkkaan. Sanotaan vaikka, että postaan seuraavan kerran ennen juhannusta. Kevään aion keskittyä treenaamiseen, paremminvointiin ja erääseen projektiin, joka on huutanut huomiotani jo pitkään. Tässä yhteydessä päätän myös mainosyhteistyön Indiedays Inspirationin kanssa, kiitokset sinne suuntaan!

SoMe-vierotusoireiden välttämiseksi postailen kuviani kevään ajan Instagram-tililleni. Jos et ole Instagram-käyttäjä, myös blogin Facebook-sivut on nyt viritetty niin, että siellä näkyvät Instaan postaamani kuvat. Luonnollisesti näiltä kanavilta saa myös ensimmäisenä tiedon blogin uudesta tulemisesta.

Ihanaa alkanutta vuotta teille kaikille!