maanantai 6. tammikuuta 2014

juhannusta kohti - blogi jää tauolle


Päätin pitää pientä blogitaukoa joulupyhien ajan. Välipäivinä ajattelin, että venytän taukoa vuodenvaihteeseen asti, jolloin blogini juhli 2-vuotissynttäreitään. Sitten jatkoin lomaani vielä oman 35-vuotispäiväni ohi ja aina tähän loppiaiseen asti. Tänä aikana kirkastui päätös pitemmästä tauosta. Kuinka pitkästä - en tiedä tarkkaan. Sanotaan vaikka, että postaan seuraavan kerran ennen juhannusta. Kevään aion keskittyä treenaamiseen, paremminvointiin ja erääseen projektiin, joka on huutanut huomiotani jo pitkään. Tässä yhteydessä päätän myös mainosyhteistyön Indiedays Inspirationin kanssa, kiitokset sinne suuntaan!

SoMe-vierotusoireiden välttämiseksi postailen kuviani kevään ajan Instagram-tililleni. Jos et ole Instagram-käyttäjä, myös blogin Facebook-sivut on nyt viritetty niin, että siellä näkyvät Instaan postaamani kuvat. Luonnollisesti näiltä kanavilta saa myös ensimmäisenä tiedon blogin uudesta tulemisesta.

Ihanaa alkanutta vuotta teille kaikille!

16 kommenttia:

  1. Synttärionnea niin sinulle kuin blogillekin! :)
    Seurailen sua instassa, mut toivottavasti palaat pian tännekin. Ihanaa alkanutta vuotta! <3

    VastaaPoista
  2. Toivon sinulle oikein luovaa blogitaukoa! Blogisi on erittäin kaunis ja myönteinen! Marjukka

    VastaaPoista
  3. No harmi! Blogisi on yksi suosikeistani. Mutta ymmärrän tauon, oikein hyvin! :)

    VastaaPoista
  4. Juhannusta odotellessa! Kävin tykkäämässä fb:ssä, instagram kun on itselleni ihan vieras juttu:) Mukavaa talven jatkoa ja kevään odotusta!

    VastaaPoista
  5. Tauko tekee välillä hyvää. Nauti ja tee kaikkea ihanaa! Hyvää alkanutta vuotta ja onnittelut vielä synttäreistä!

    VastaaPoista
  6. Synttärionnittelut blogille ja oikein hyvää jatkoa! :)

    VastaaPoista
  7. Mäkin harmittelen, sillä tykkään blogistasi hirmuisesti! Kiva kuitenkin kuulla, että palaat blogisi pariin vielä, eli hyvää kannattaa sitten odottaa! :)
    Synttärionnittelut sinulle sekä blogillesi! :)

    Heli

    VastaaPoista
  8. Mukavaa blogitaukoa! Nauti uusista jutuista! Seurailen tauon aikana instaa. Kiva, että postailet sinne!
    -Jontteriini

    VastaaPoista
  9. Oi, rentoa blogilomaa ja palaa pian takaisin. :)

    VastaaPoista
  10. Onnea synttäreiden johdosta ja rentouttavaa blogilomaa. Täällä sitä ootellaan sitten paluutasi.:)

    VastaaPoista
  11. Harmi juttu, blogiasi oli niin kiva seurailla! Mutta pieni tauko ja irtiotto vanhasta tekee kyllä välillä enemmän kuin hyvää, siispä rentouttavaa ja innostavaa blogilomaa sulle :)

    VastaaPoista
  12. Hyvää taukoa ja kiva kun et kokonaan aalloilta häivy ;). Innolla odotan jos kuitenkin päätät jatkaa jossain vaiheessa taas tiiviimpää bloggaamista. Ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  13. Hyvää synttäriä niin sinulle kuin blogillesi! Mukavaa taukoa ja kevään odotusta! :)

    VastaaPoista
  14. Huutelen täältä heipat hetkeksi, ja samalla synttärionnittelut sinulle ja blogille! Harmi että taukoilet, sillä blogisi on ihanan erilainen kuin valtavirta, ehdottomasti hyvällä tavalla. Jään kaipaamaan varsinkin kirjoituksiasi. Ymmärrän kiireet kuitenkin paremmin kuin hyvin, joten taukoile rauhassa - me olemme täällä odottamassa kun palaat. :) Siihen asti insta olkoon paikkamme!

    VastaaPoista
  15. Juuri tässä sua katselin ruudusta :) ja tulin tänne poikkeamaan. Mukavaa blogitaukoa ja intoa sekä iloa muihin projekteihin! Nähdään :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.