Olen jäänyt ihan koukkuun ruotsalaisen sisustusbloggaaja Frida Ramstedtin sähköiseen Trendenser-lehteen. Paperiset sisustuslehdet kuuluvat edelleen lukemistooni, mutta on hauska lukea välillä jotain uutta. Trendenser eroaa paperijulkaisuista blogihenkisyydellään: Fridan oma henkilö ja sosiaalisen median tuntemus kulkevat mukana lehden sivuilla. Eikä kiinnostustani yhtään vähennä se, että Fridakin on tukevasti raskaana...
Vähintään yhtä kiinnostava kuin lehden sisältö on sen toteutustapa iPadille. Aiemmin lukemissani sähköisissä aikakauslehdissä paperilehden sisältö oli vain yksinkertaisesti tuotu sähköiseen muotoon mainoksineen sivunumeroineen päivineen. Koska Trendenserillä ei ole paperijulkaisun taakkaa kontollaan, koko lehti on voitu suunnitella vartavasten tabletilla luettavaksi. Lukeminen on kuin hauskaa askartelua tai pelailua, kun kuvien ja tekstin päällekkäin liukuvat kerrokset yllättävät kerta toisensa jälkeen. Suosittelen kokeilemaan! Lehden ensimmäinen, viime kesänä ilmestynyt numero on ladattavissa ilmaiseksi ja irtonumeroidenkin hinta jää reilusti alle kahden euron.
Jos kritiikkiä täytyy esittää, Trendenserin sisältö käsittelee melko suppeasti modernia skandinaavista sisustamista. Maalaisromantiikan tyyliin sisustavat älkööt siis vaivautuko. Varsinaisia kotiesittelyjä on kussakin numerossa vain yksi. Lehdessä ei ole erillisiä mainossivuja, mutta osalla sisällöstä on varmasti kaupalliset intressinsä. Niiden päättely jää kuitenkin lukijan tehtävästi, sillä selkeää mainintaa ei ole (tämän helmasynnin kanssa Trendenser ei tosin ole yksin). Sähköisellä lehdellä on luonnollisesti omat rajoituksensa: siihen ei voi piirtää tai kirjoittaa eikä siitä voi repiä sivuja mukaansa. Toisaalta kuvia ei voi napata Pinterestiin tai tallentaa kovalevyllekään, joten kukin lehti on kokolailla oma suljettu kokonaisuutensa. Ilmeisesti lehti on saatavissa tällä hetkellä vain iPadille, mikä varmasti rajoittaa lukijakuntaa.
Oletko jo tutustunut Trendenseriin? Mitä mieltä olet sähköisistä lehdistä ylipäätään?
Nettilehtiä selailen ahkerasti, mutta tämä oli vielä tuntematon. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaOlen saanut sinulta monta kivaa vinkkiä, kiitos niistä!
PoistaMinä en ole edes osannut ajatella, että olisi jotain hyviä nettilehtiäkin! Vinkkejä saa siis heittää tosi mielellään vaikka tähän alle!
VastaaPoistaOlisikohan muilla ehdotuksia?
PoistaEn ole tutustunut, mutta aion tuoreena iPadin omistajana ehdottomasti tutustua siihen. Minäkin kiitän vinkistä!
VastaaPoistaOn se ipadi vaan kiva vempain:)
PoistaVaikka iPadin olen jo hetken aikaa omistanut, en ole vielä nuista lehdistä kiinnostunut. Nyt innostuin! Kiitos vinkistä :)
VastaaPoistaKiva kuulla, että innostuit!
PoistaParhaat sivut saa kyllä talteen iPadistäkin. Painat vain yhtä aikaa sekä näytön sammuttamisnappulaa että valikkonappia, ja laite ottaa ruutukaappauksen. :)
VastaaPoistaTotta, enpä tullut ajatelleeksi!
PoistaMurr, iPad on ihana, mutta on ottanut tavaksi hävittää mun kommentit blogilandiassa bittiavaruuteen eli kirjoitetaan uudestaan jos edellinen katosi tyhjyyteen.
VastaaPoistaDigityttönä ilahdun kovasti tämäntyyppisestä tuotteesta ja täytyy tutustua tähän hetimiten. Perinteisten printien hypistely on edelleenkin ihan oma rentoutumistapa ja jotenkin pidän siitä, että rauhoitun vain selailemaan lehteä - padilla tulee puuhattua sivussa paljon muutakin. Sähköisistä lehdistä olen lukenut Vogueta, mutta odotan edelleenkin sitä vaihetta kun sähköiset lehdet ovat enemmän kuin printtiversionsa - liikkuvaa kuvaa ja ääntä tai vaikka lukijalle mahdollisuuden poimia lehden materiaalia omalle moodboardille. Sitä odotellessa.
Olipa muuten ihana käydä lukemassa sun juttuja, kyllä hymy nousi taas monessa kohdin korviin :) kevätauringon säteitä iltaan!
Mäkään en koskaan kirjoita mitään iPadilla - soveltuu mielestäni parhaiten juuri surffailuun, pelailuun, videoiden katseluun tai tosiaan lehtien lukuun. Kiva kun käyt täällä - toivottavasti sielläkin on valoisa kevät meneillään!
Poista