maanantai 20. toukokuuta 2013

woodnotes avenue -matto


Tiedättekö, kuinka monilla sisustamisesta kiinnostuneilla on jokin tietty juttu, johon he ensimmäisenä kiinnittävät huomionsa esimerkiksi sisustuskuvia katsoessaan? Toiset näkevät ensiksi valaisimet, toiset suuntaavat katseensa ruokapöydän tuoleihin, kolmas on kiinnostunut verhoista. Minulla se taitaa olla matto. Matto jakaa suuret tilat pienempiin, määrittää sisustuksen värimaailman ja tuo huoneisiin lämpöä ja kodikkuutta. Huomaan suunnittelevani tiloja lähtien siitä, minkälainen matto sinne on tarkoitus laittaa. Ironista kyllä, mattoharrastukseni ei ole päässyt aiemmin pulpahtamaan pintaan, sillä asunnossa on nuohonnut ympäriinsä kaksi huonosti kasvatettua kania. Nykykodissa asuintilat ovat kuitenkin pupuvapaata aluetta, joten uutukainen Woodnotesin Avenue-paperinarumatto saa olla talttahampailta rauhassa.

Avenueta myydään eri kokoisina ja -värisinä sekä tilaustuotteena mittojen mukaan. Meillä matto on 170 cm x 240 cm harmaan ja kitin sävyissä.



Laajempia käyttökokemuksia ei ole jakaa kahden viikon perusteella. Matto täyttää kuitenkin tärkeimmän kriteerin, jonka sisustustekstiilille asetan: se on helppo pitää puhtaana. Pehmoiset nukkamatot ovat kyllä ihanan tuntuisia jalan alla, mutten voi olla ajattelematta, mitä kaikkea nukan juureen mahtaisi meidän taloudessamme pesiytyä. Paperinarumatto on myös varsin kevyt, kun taas jotkut suuret matot saattavat olla niin raskaita, ettei niitä jaksa siivotessa liikutella. Kudos on tiivistä ja vahvaa, mutta kanttaamattomien reunojen osalta käyttökestävyys lapsiperheessä vähän arveluttaa. Woodnotes valmistaa Avenuesta myös kantattua mallia, ja sellainen olisikin saattanut olla viisaampi hankinta. Oh well. Vien maton sitten hetkeksi varastoon, jos meno yltyy liian kovaksi.

Mattohaaveita olisi runsaasti lisää ja kotona paljon peittämätöntä lattiapinta-alaa niiden toteuttamiseen - mutta kaikki aikanaan, eikös vain?

13 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää.:) Omaa Avenuetani täällä odottelen. Tai no, ei sillä vielä kiire - uuteen kotiin ei eilisen käynnin perusteella "ihan" vielä voi mattoja lattioille levitellä.:)
    Mä olin aluksi ihan sitä mieltä, että matto pitää ehdottomasti ottaa kanttauksilla, mutta sitten kun näin kantatun maton liikkeessä, en tykännytkään siitä yhtään. Eli meille ei siis myöskään tule kantteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän uudesta kodista tulee ihana:) Oo, kiva kuulla - tavallaan - ettet pitänyt kanttauksista. Tunnustan, etten ole nähnyt kantattua mattoa livenä tai ainakaan muista nähneeni.

      Poista
  2. Ihana! :) Woodnotesin laatu on kyllä huippuluokkaa, ja niin kauniiseen mattoon olet päätynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon tälle pitkää ikää, olen tuohon värimaailmaan kovin tykästynyt.

      Poista
    2. Nuo sun ottamat kuvat on niin upeita että voisi olla jostain Woodnotesin esitteestä :) Sulla on ehkä yksi laadukkaimmista sisustusblogeista mitä tiedän. Arvostan.

      Poista
    3. Ohhoh... punastelen täällä. Kiitos! Itse asiassa tämä kuvahan on aika samantyylinen kuin eräs Woodnotesin oma Avenue-maton promokuva... eli siinä mielessä olen hieman "inspiroitunut"

      Poista
  3. Onpa hieno, varmasti olisi myös tällaisen pölynuhaisen unelma. Woodnotesin tuotteet kuuluvat omiin suosikkeihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joku näistä matoista päätyy aikanaan teidän uuteen kotiinne? Täällä nälkä kasvaa syödessä: katselin jo FDS:ta Woodnotesin tyynykokoelmaa, jossa toistuvat Avenue-mattojen värit... mutta olisiko se vähän liian mätsättyä?

      Poista
  4. Voi miten kiva-blogi sinulla ja ihania raikkaita kuvia. Miten en ole tähän aiemmin törmännyt.
    Iloista loppu odotusta!

    VastaaPoista
  5. Meillä lattiat huutaa tyhjyyttään, oon varmaan tosi nirso mattojen suhteen mutta mikään ei tunnu sopivan. Ehkä se OIKEA tulee vielä vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi odottaa sitä täydellistä kuin tyytyä semihyvään!

      Poista
  6. Upea koti, wow! Googlailin Woodnotesin mattoja ja siten löysin tännekin. Huomasitko, että Woodnotesin Facebook-sivulla on kilpailu, jossa on palkintona K-tuoli? Sopii mattoon. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.