kenkiä ja kuohuvaa

Joskus kaunis pakkaus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

Muistatteko vielä ostoslistallani olleet mustat balleriinat, joista on ollut puhetta... öö... ainakin tästä postauksesta asti? Kun kuulin Espalle avatusta Pretty Ballerinas Pop Up -liikkestä, päätin käydä katsastamassa liikkeen tarjonnan nimenomaan perusballeriinat mielessä. Alun perin olin haaveillut Tory Burcheista tai Repettoista, mutta koska olin kuullut Pretty Ballerinoja kehuttavan monella taholla, ajattelin katsastaa, mistä on kyse. Hintaluokaltaan nämä ovat edellämainittuja edullisemmat, mutta lesti vaikuttaa hyvältä - riitävän leveältä omaan jalkaani - ja työn jälki laadukkaalta. 

Balleriinat ovat tyypillisesti kengät, joilla kävellään paljon ja jotka joutuvat näkemään yhtä jos toista actionia. En haaveile, että nämäkään olisivat ikuiset, mutta esimerkiksi joissain Vagabondin kengissä olen ollut tyytymätön nahan kulutuskestävyyteen: kärki on saattanut olla haalistunut ja naarmuilla jo kuukauden käytön jälkeen. Nähtäväksi jää, miten PB:t pärjäävät käytössä. 

Olin siinä mielessä tylsä valitessani nämä mustat, että tarjolla olisi ollut vaikka mitä herkkuja. Ehkä olettekin niistä jo blogimaailmasta lukeneet; ainakin Lilin postauksessa on kuvia myös itse liikkeestä. Pop Up on auki kolme kuukautta, joten hyvin vielä ehtii visiitille.

Pupulainen on myös kovasti kenkien ystävä, mutta ei valitettavasti samalla tavalla kuin minä.

Loppuillan suunnittelen viettäväni tässä seurassa. Mistä näitä vapaailtoja oikein tulee? Isä ja poika lähtivät näet taas peräkärryn kanssa reissuun ja minä jäin kotiin odottamaan huomista työvuoroa. Kynsien lakkailun seuraksi ajattelin katsoa Voddlerista Rautarouva-elokuvan. Pitäkää peukkuja, että pysyn hereillä Thatcherin hallintokauden loppuun asti...

oreoita ja keskiviikkoa

Tämä pilvinen ja tuulinen päivä on kulunut sisätiloissa, sillä poika sai minulta sen aiemmin manailemani kesäflunssan. Muutenkin pientä kesäväsymystä on ilmassa. Onhan tämä aivan mahtavaa aikaa mutta monella tavoin myös niin kuluttavaa. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?

Jäljellä olevan tarmoni olen kohdistanut vaatekaappien läpikäymiseen ja Oreoiden syömiseen. Omat henkarivaatteeni muuttivat rekille ja mies sai meidän ison vaatekomeron kokonaan itselleen. Kaksi pahvilaatikollista vaatteita on jo pitkään odottanut oikeaa tähtien asentoa siihen, että myisin tai lahjoittaisin ne eteenpäin, ja tänään olen ottanut niistä kuvia Huutista varten. Vinkkaan kyllä täällä bloginkin puolella, kun saan kohteet listattua! Valtaosa menee kuitenkin suoraan lahjoituslaatikkoon. Kirppismyyjäksi minusta ei ole, sillä niissä hommissa asiakkaat vievät minua 1-0 ja jään yleensä hädin tuskin plussan puolelle.

Oreo-keksit ovat vielä yksi Amerikan-tuliainen ja vieläpä täysin yliarvostettu sellainen, sillä kotoisat Dominot hakkaavat nämä mennen tullen. Oreoiden parhain puoli taitaakin olla valokuvauksellisuus ja jatkokäyttömahdollisuudet erilaisissa kakuissa ja leivoksissa - katsokaa vaikka Pinterestistä. Ja jos kerran olette sinne päin menossa, niin käykää samalla ihailemassa boardiani, johon olen koonnut kuvia walk-in-closeteista ja muista ihanista vaatesäilytyksistä. Kävi taas tänään mielessä...

kolme suosikkikorua

Kummitäti-postauksen kommenteissa Anu kysyi sydänkoruni alkuperää. Kyseinen riipus on vilahdellut postauksissa vähän siellä sun täällä, sillä se on kaulassani lähes joka päivä. Ajattelin samalla esitellä kaksi muutakin kuvissa nähtyä tuttavuutta, joista on tullut olennainen osa arkiunivormuani.

Koruni ovat yleensä lahjoja mieheltäni tai perheeltäni. Viime helmikuussa hankkimani Snö of Swedenin korusetti taisi olla ensimmäinen itse tekemäni koruostos vuosiin. Sydänriipuksen valmistaja on Breil Milano. Sain sen mieheltä häidemme jälkeisenä aamuna ja se on edelleen ehdoton suosikkikoruni.

Calvin Kleinin kellon sain niin ikään mieheltä lahjaksi toissa jouluna. Muita rannekelloja en omistakaan, joten tämä kulkee mukanani joka päivä. Voisin kuvitella hankkivani silloin tällöin pidettäväksi jonkin muodinmukaisemman, suurikokoisemman ja kenties vähän bling blingimmän kellon, mutta tiedän, että tähän kelloon voin aina palata - sen klassinen ilme ei mene pois muodista.

Viimeisenä tulee luonnollisesti vihkisormukseni, valkokultaa ja timantteja. Pidän sitä yksin ilman kihlaa, sillä olen tottumaton sormusten käyttäjä ja tässä yhdessäkin on tekemistä. Itse asiassa otan sormuksen pois aina ensi töikseni kotiin tultuani, joten siinäpä syy, että joissain blogikuvissa esiinnyn ilman sormusta, heh.

Muutkin korut ja kellon riisun yleensä kotona ollessani tai viimeistään nukkumaan mennessä. Aiemmin ne pyörivät lipaston päällä irrallaan mutta nyt niille on omat somat keraamiset astiansa, Amforan tuotantoa nämäkin. Kätevää, että on tuollainen varma paikka, josta aarteensa aamulla löytää.