hiippari pakettipellossa

Asuntonäyttö ja tuulinen syyspäivä antoivat syyn lähteä ensi kertaa ulkoiluttamaan tällä viikolla saapunutta Burberryn trenssiä. Välikausitakki oli ollut ostoslistalla jo pitkään ja blogissakin sitä tuli pohdittua useampaan otteeseen. CPU-postauksessa vihjasin jo, että trenssi oli lähtenyt tilaukseen. Tilauspaikka oli itse asiassa Stockmannin tavaratalo, joka myi tätä mallia yllättäen nettikauppoja kilpailukykyisempään hintaan.

Hinta totta kai kirpaisi hieman, mutta viisaammat ovat kertoneet, että tässä on nyt sellainen vaate, jota tulee pidettyä iät ja ajat. Malli on "Buckingham", jonka pintamateriaali on kulutusta kestävää ja kosteutta hylkivää puuvilla-polyester-sekoitetta. Vekkejä tai ryppyjäkään ei materiaaliin ilmestynyt tällä ensimmäisellä reissulla, jolla sentään istuttiin autossa melkein tunti. Väriksi valitsin mustan, sillä kokemukseni vaaleista päällystakeista ja äidin syliä kaipaavasta taaperosta eivät ole rohkaisevia. Toisaalta olen jo saanut huomata, että kotiimme levittäytyneet kaninkarvat ja muu valkoinen nöyhtä erottuvat myös brittivalmisteisessa mustassa vaatteessa.

Trenssin hankintaa harkitseville tiedoksi, että vaikka Burberry vaikuttaa hyvältä ostokselta, en epäile, etteikö ylläolevia kriteereitä täyttävää takkia löytyisi muiltakin merkeiltä. Kannattaa vain jo kaupassa arvioida materiaalin laatua ja testata, jääkö siihen ryppyjä esimerkiksi helmasta rypistämällä.

Miehellä oli työpäivä ja olimme liikkeellä pojan kanssa kahdestaan, joten postauksen kuvat on otettu ihan itse keskellä kesantopeltoa, siitäpä otsikko. Itsensä kuvaaminen ulkoilmassa jalustan ja kaukolaukaisimen kanssa on niitä asioita, joita en vielä vuosi sitten uskonut koskaan tekeväni. Kai se on niin, ettei omelettia voi tehdä rikkomatta munia ja tyyliblogia kirjoittaa olematta vähän omituinen hiippari.