maanantai 17. syyskuuta 2012

shake it, baby

Tuntuu, että viime keväänä ja kesälläkin tässä perheessä oltiin koko ajan sairaana: flunssaa flunssan perään. Tänä syksynä on yritetty ottaa etumatkaa pöpöihin muun muassa lisäämällä kasviksien, hedelmien ja marjojen määrää ruokavaliossa. Isoäitien konstit kunniaan! Hyvänä apuna toimii blenderi. Pirtelömuodossa kun tulee huomaamattaan nauttineeksi parikin hedelmää ja kulhollisen marjoja.

Reseptit on laadittu "mitä kaapista löytyy" -periaatteella. Tähän cocktailiin laitettiin punaisia viinimarjoja, omenoita, persikoita, banaania ja turkkilaista jogurttia. Viinimarjojen maku on aika kirpeä, mutta banaani pehmentää vähän. Minua kiinnostaisi kokeilla myös ns. viherpirtelöitä, mutta toistaiseksi olen kerännyt rohkeutta. Salaattinipun yhdistäminen mustikoihin kun kuulostaa - ahem - eksoottiselta.



Asumiskuvioita on mietitty lähes koko ajan ja kotoa löytyvät sisustuslehdet plärätty hiirenkorville. Haaveilu ja suunnitteleminen ovat melkeinpä projektin kuin projektin parhampia vaiheita, mutta arvaatte varmaan, miten malttamattomana haluaisin jo siirtyä eteenpäin. Ja juuri nyt sitä kärsivällisyyttä tarvittaisiin!

14 kommenttia:

  1. Ihanan söpö lasi! Mulla oli tänään aamusmoothiessa puolukoita ja omenoita, mutta tänään hain kaupasta banaaneita puolukoiden kaveriksi huomista varten, juurikin ajattelin että ne pehmentävät vähän makua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu, puolukoita! Mutta kaipa rohto on sitä tehokkaampi, mitä kirpeämmältä se maistuu?

      Poista
  2. Ui nam, pitäisikin aloittaa pirtelökausi myös täällä! Mä olen jotenkin vähän huono syömään kasviksia/marjoja/hedelmiä, ellen tee niitä salaatin tai juurikin pirtelön muotoon. Tykkään tosi paljon, mutta ei vaan "tule syötyä". Kesällä ei ole myöskään tehnyt mieli turkkilaista jugurttia, mutta nyt syksyn tullen taas maistuu...se on kyllä niiin hyvää.

    Ja ihana mikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin jää jostain syystä kokonaiset hedelmät syömättä. Pirtelö tosiaan auttaa siinä!

      Poista
  3. Smoothiet kuuluvat joka viikonlopun aamiaisiin, lorautan vielä tilkan mehua, jotta koostumuksestra tulee aavistuksen juoksevampi. (Ja silti... vitamiinipommeista huolimatta viime talvi meni sairastellessa; paha yskä kesti 7 viikkoa ja korvakäytävän tulehdus viitisen viikkoa...).

    Saatti pirtelössä ei kuulosta hyvältä, vaikka salaatista muuten pidänkin, yrttejä olen kylä heittänyt smoothien joukkoon; minttua, basilikaa ja vähän rosmariiniakin

    VastaaPoista
  4. Voi kun jaksaiskin/ehtisi aamuisin tuollaisen tehdä. Meillä pojat oli pitkästä aikaa kuumeessa, nyt vielä vietellään pienemmän kanssa kuumeetonta päivää, huomenna sitten jo takaisin arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurja, toivottavasti saatte olla pitkään terveenä!

      Poista
  5. Meillä taas syödään smoothieta iltaisin - kivan kevyt mutta täyttävä iltapala! Sekaan heitellään milloin mitäkin marjoja, banaania, rahkaa ja loraus maitoa - joskus myös muita hedelmiä! Kuten Lumo totesikin, yrtit tuovat kivasti edes hivenen vihreyttä smoothiehen - meillä käytössä minttu ja sitruunamelissa!

    VastaaPoista
  6. ihana lasi!! mistä tälläisiä saa :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aavistustakaan, mistä lasi on ostettu. Ehkä jostain Disney-kaupasta? Se on alkujaan miehen (perheen Mikki-fani) oma ja sinut jäljelläoleva kahdesta... allekirjoittanut on vastuussa sen toisen rikkomisesta...

      Poista
  7. Ooi, miten hyvältä näyttää! Ja niikuin muutkin on jo sanoneet, ihan mielettömän suloinen lasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasi on tosiaan söpö mutta tätä nykyä ainokainen (ks. vastaus yllä). Pitäisi ottaa asiaksi metsästää pari jostain!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.