keskiviikko 10. lokakuuta 2012

daily dose of pretty





Lokakuista keskiviikkopäivää! Minulla ei ole mitään sateisia ja harmaita päiviä vastaan, mutta useimmat bloggaajat tuntevat nahoissaan sen, että valo on katoamassa. Tästä hetkestä helmikuulle kuvausaikaa on päivässä vain joitain tunteja ja nekin tunnit kuluvat monella töiden ja opintojen parissa. Itse sinnittelen näillä opeilla:
  1. Järkkäriin reilusti valotusaikaa ja aukkoon kokoa. Tosin yritän nykyään välttää suurempaa kuin f2.5:n aukkoa. Esim. f1.8 jättää jo aika ison osan kuvaa epäselväksi.
  2. Jalusta: yksi edullisimmista hankinnoista, jolla kuvien laatua voi parantaa. Sisäkäyttöön ja kevyelle kameralle riittää heppoinenkin versio. Jalustan virittely tuntuu usein työläältä, mutta lopputulos palkitsee.
  3. Toiseksi edullisin hankinta kuvien välittömäksi parantamiseksi on "blogiobjektiivi".
  4. Jälkikäsittely: blogissani ei ole varmaan yhtään kuvaa, jota en olisi käsitellyt ennen julkaisua. Lisään lähes aina kuviini valotusta, parannan kontrastia ja terävyyttä. Rajaan kuvan uudelleen ja saatan retusoida kuvista pois jonkin häiritsevän virheen. Käsittelyn teen iPhotossa.
  5. Otan kuvat aina päivänvalossa ja sammutan kaikki muut valonlähteet, sillä keinovalaistus saattaa tuoda kuviin ei-toivottuja kellertäviä sävyjä.
Opittavaa on toisaalta paljon. Hyvin valotettuja kuvia on vaikea ottaa niin, etteivät vaaleat pinnat pala puhki. Tarkennuksen kanssa huomaan jatkuvasti parantamisen varaa. Salamaa tai muuta lisävalaistusta en ole opetellut käyttämään lainkaan, mutta ajatuskin marraskuusta saa harkitsemaan vakavasti. Vinkkejä?

22 kommenttia:

  1. Mulla ei ole antaa vinkkejä, mutta otan kiitollisena vastaan nämä sinun :) Kuvaatko muuten kaikki kuvat tuolla 50 millisellä? Mitä ISOa käytät (ts. annatko automaatin määrittää vai oletko laittanut jonkun maksimin)? Tuota jalustan käyttöä (muihinkin kuin asukuviin;)) pitäisi ainakin opetella myös itse, nyt kun valo on niin kortilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50-millinen on käytössä oikeastaan koko ajan. Olisi kyllä kiva saada linssivalikoimaa laajennettua, silläkin on rajoituksensa. Käytän yleensä max 200 ISOa, sillä (halpa) kamerani alkaa tehdä kuvista rakeisia hyvin nopeasti ISO- luvun kasvaessa.

      Poista
  2. Miten kivoja kuvia :) Mätsää punaiset kukat punaiseen hajuvesipulloon ja kynsilakkaan. hih ! ihana !!

    http://dejiss.blogspot.com

    <3 Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ei tietenkään blogimaailmassa ole sattumaa:D

      Poista
  3. Arvaa odotanko parin viikon päästä alkavaa valokuvauskurssia juurikin valon takia! Ukkosen kameraan on olemassa jos jonkinlaista linssiä, lisäsalamaa, jalkaa jne., mutta mä en kauheasti niistä ymmärrä mitään.

    Karla on kirjoitellut jotain valokuvaamisesta, oisko siellä vinkkejä sinullekin? http://kaikkimitahalusin.bellablogit.fi/category/valokuvauksesta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvauskurssi, mahtavaa! Joo, Karlan jutut on luettu ja paljon opittu.

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä. =) Nuo kuvat ovat kyllä kauniita ja tunnelmallisia.
    Itse olen aivan surkea tekemään mitään säätöjä kameraan, joten yleensä vakkariasetuksilla mennään ja toivotaan parasta. ;) hehe..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän järkkärillä saa jo automaattiasetuksillakin paljon parempaa jälkeä kuin pokkarilla. Ja monessa tilanteessa, joissa kuva pitää saada nopeasti, automaatti on ylivoimaisen helppo. Sen sijaan blogikuvia kuvatessa tykkään kokeilla, kun aikaa on. Suosittelen yrityksen ja erehdyksen tietä:)

      Poista
  5. Sinulla on kyllä aina niin upeita kuvia! Tämä pimeä aika ottaa kyllä vähän päähän, itsekin kuvailen mieluiten luonnonvalossa, mutta sitä on niin harvoin tarjolla. Pahimpaan pimeään aikaan jos sattuu niin, että viikonloppuna on kovin harmaata, niin voi olla, ettei hyviä kuvaushetkiä ole pariin viikkoon...

    Hih, hirveä valitus, mutta pointti on se, että jotain apukeinoja olisi kiva saada. Olen itseasiassa miettinyt uuden isompi aukkoisen objektiivin hankkimista, juurikin jotain tuon "blogiobjektiivin" tyyppistä. Onko sinulla siis se ja jos niin oletko ollut tyytyväinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiobjektiivipa hyvinkin, erinomainen hinta-laatu-suhde! Varoituksen sana vain että objektiiviostoksilla nälkä kasvaa syödessä...

      Poista
  6. Vinkki: ainakin minun Canonissani voi muuttaa valkotasapainon säätöjä. Valmiina on automaattivalintoja mm. keinovaloon, varjoon, auringonvaloon.. Itse pystyn ottamaan näillä asetuksilla nättejä kuvia myös keltaisessa huonevalaistuksessa. Hiukan editointia ja kuva on kuin luonnonvalossa otettu :)

    Tuo Nina Riccin tuoksu on huumaavan hyvä! Minulla oli se muutama vuosi sitten, nyt äitini oli ostanut saman itselleen. Täytyy kyllä hankkia joskus itsellekin uudestaan, ihanan makea tuoksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, valkotasapainolla on tullut leikittyä, mistä todisteena blogissani on runsaasti vaihtelevan kellertäviä ja sinertäviä kuvia:) jokin aika sitten otin asiakseni opetella manuaalisen säädön ja kyllä sillä hyviä tuloksia tuleekin... kun vaan jaksaisi tehdä sen joka kerta!

      Poista
  7. Pimiää tulee, voi harmi. Täälläkin tuskaillaan saman asian kimpussa. Ei nyt vielä, mutta onhan tämä jo pimeän puolelle menossa. Jos en olisi vuorotyössä niin kuvaisin varmaan vaan viikonloppuna. Siinä ei hirveästi blogiin sitten postailla ;) Sun kuvista olen aina pitänyt, ovat raikkaita ja selkeitä. Johtuu varmaan teidän kauniista kodistakin, että voi räpsiä mihin suuntaan tahansa ja näyttää hyvältä ;) Tuntuu, että teille ihan tulvii valoa!

    Pitäisi kyllä kaivaa se jalusta esiin, mutta äh, miten se on aina niin vaivalloista. Ehkä tarvis pitää se kokoajan valmiusasennossa niin sitä tulisi käytettyäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samma här, eli valon kanssa tuskaillaan ja yksi Hullujen Päivien-hankinta oli jalusta järkkäriin juuri pimeää vuoden aikaa silmällä pitäen. Komppaan muutenkin Cherryn kommenttia.
      Sun raikkaita kuvia katsellessa olen joskus miettinyt, että millä valoituksella ja ISO-asetuksilla saat niistä niin kirkkaita ja kohinattomia. Meillä asunnon ilmansuunnat on kuvaamisen kannalta todella epäsuotuisat ja paras aika kuvata on juuri silloin, kun yleensä olen töissä/koulussa. Usein on pakko käyttää luonnonvalon lisänä jotain muuta valoa, jolloin valkotasapainon kanssa saa kikkailla.

      Poista
    2. Netta, mun iso-asetus on yleensä korkeintaan 200, mikä johtuu osaltaan huokeasta kamerastani. Ammattimaisemmilla malleilla korkeammatkin asetukset toimivat varmaan paremmin. Olisi kiva testata joskus jotain tosi hienoa ammattilaisjärkkäriä.

      Poista
    3. Cherry, tämä pimeä kyllä masentaa kuvaajan kuin kuvaaja. Ja vielä pari kuukautta jäljellä. Mullakin vuorotyö onneksi mahdollistaa kuvaamisen kohtuullisessa valossa edes silloin tällöin. Hassua tuo, mitä sanoit asuntomme valoisuudesta. Tavallaan se pitää paikkansa, mutta kaikki ikkunat ovat yhdellä seinällä - eli kodissa on myös todella pimeitä, keinovalon varassa olevia kohtia. Illuusio valoisuudesta taitaa siis olla vain valittujen kuvakulmien ansiota, heh. Mutta kiitos kauniista sanoista, ne tulevat vieläpä yhdeltä eniten ihailemaltani blogikuvaajalta!

      Poista
  8. Kiitos tästä postauksesta lisbet!:) Otan enemmän kuin mielelläni vastaan valokuvaukseen liittyviä vinkkejä, varsinkin sulta, kun kuvasi ovat aina niin kauniita ja valoisia. Itse olen kyllä vielä niin amatööri valokuvausessa, että välillä oikein harmittaa, mutta eihän sitä opikaan kuin harjoittelemalla. Tuo jalusta olisi kyllä ehdottomasti saatava pian, ja uusi objektiivikin houkuttaisi, voih...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt, sun blogista ei huonoja räpsyjä löydykään. Ylipäätään on pakko todeta, että blogeissa on nykyään pääasiassa vain hyviä kuvia, pakko siis itsekin rimpuilla perässä. Jalustan suhteen mulla on muuten tulossa pian yksi vinkki...

      Poista
  9. Lisbet, kirjoittelin tämän postauksen innoittamana salamavalokuvauskurssista, jonka kävin keväällä. Sieltä löysin sellaisen aarteen kuin salaman kaukolaukaisin, minkä jälkeen ennen vieroksumani salama on tullut välillä kaivettua kaapista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon postauksen ja innostuin salamakuvauksesta! En ollut tajunnutkaan, että sillä voi saada noin kauniisti valotettuja kuvia. Olen viime viikot treenaillut ulkoisen salaman kanssa, ehkä jotain tuotoksia päätyy pian tännekin.

      Poista
  10. Suosittelen kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille Scott Kelbyn kirjaa.
    Siinä on ohjeita erilaisiin tilantaisiin niin aloittelijoille kuin enemmän harrastaneillekin.
    Plussaa tulee myös kalustesuosituksista kolmelle eri budjetille.
    Ja ohjeet on kirjoitettu hyvin napakasti ja selkeästi ;) eli lyhyesti kun teet näin niin silloin käy näin -periaatteella.

    Kirjaan voi tutustua: http://www.bookplus.fi/kirjat/kelby,_scott/suuri_digikuvauskirja-14352065
    Ja lisätietoa saa: http://scottkelby.com/

    - Sari (itsekin kohta kurssin aloittava)
    http://thismomentismine.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkistä - jokin aiheeseen liittyä opus tulisi kyllä tarpeeseen.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.