torstai 11. lokakuuta 2012

putting on my serious pants


Olen alkanut odotella nykyisen kapealahkeisen ja ihoa nuolevan housumuodin laantumista. Tuntuuko teistäkin, että pillifarkut ovat pitäneet pintansa yllättävän pitkään? Tiedän kuulostavani järkyttävän keski-ikäiseltä päivitellessäni, miten kamala kyseinen muoti oli jo 80-luvulla, mutta toisaalta eivätpä ne 90-luvun hippihenkiset trumpettilahkeet olleet sen paremmat. Miksei seuraava muoti voisi olla ihan tavalliset housut?

Kaapistani löytyvät yhdet mustat, villakankaiset, normaalivyötäröiset ja polvesta alaspäin lievästi levenevät housut merkkiä Boss. Mittaa on riittävästi korkkareiden kanssa pidettäväksi. Tällainen tyyli on varsin lempeä vartalon rakenteelle ja huijaa jalat pitemmiksi. Ei siis ihme, että suorat mustat housut ovat yksi lisbetin 50 -listalle päässeistä välttämättömyyksistä.






Jostain syystä päässä soi Madonnan Express Yourself. Tehokasta torstaita sinne ruutujen taakse!

4 kommenttia:

  1. Pitäisi ehdottomasti hankkia itselleen mustat suorat housut. Onhan mulla semmoiset tuolla kaapissa, mutta ovat jo vanhat ja vaikka sopivatkin nyt laihduttuani varmasti paremmin kuin aiemmin niin olisi kiva saada täysin nykyiseen kroppaan istuvat versiot. Joitain vuosia sitten en muuta käyttänytkään kuin suoria housuja. Ja käytin niitä myös mustien Adidas Superstar-tennareiden kanssa, se oli ainakin silloin ihan "sallittua". Voi vitsi, miten noi sun housut saivatkaan mut nyt haaveilemaan samanlaisista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samanlainen "tyyliniekka" täällä: muistan hyvin tennarit ja suorat housut -yhdistelmän:)

      Poista
  2. Et usko miten paljon odotan "tavallisten" housujen paluuta. Omat jalkani kun eivät ole luotu pillimuottiin. Mutta kerropas mitkä nuo kauniit kenkulit ovatkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon vakaasti, että muutos on tulossa. Toivottavasti seuraava muoti ei ole kuitenkaan jokin vielä vaikeampi, esim. korkeavyötäröiset "granny pantsit":) Korkkarit ovat Unisan. En muista mallia mutta katselin, että samantapaisia on myynnissä tänäkin syksynä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.