Wienissä oli jo kovin jouluista: kaupoissa joulusomistukset, kaduilla jouluvalot ja monella torilla käynnissä adventtimarkkinat. Harmikseni keskustan varsinaisia, Swarovski-tyyppisillä kristalleilla koristeltuja jouluvaloja ei oleskeluviikonloppunamme vielä sytytetty, vaikka ne olivat jo paikoillaan. Nyt takana on vähän pitkä päivä, joten annan kuvien puhua puolestaan. Toivottavasti joku tuntee punssin tuoksun nenässään! Matka viritti minutkin joulutunnelmaan ja tällä viikolla olen kotona laittanut jo joitain joulujuttuja esille...
Wien on ihana kaupunki. Olen käynyt siellä aina kesällä, mutta noiden kuvien myötä tuli fiilis, että haluan ensi vuonna joulukuussa ihanaiseen Wieniin näkemään nuo kaikki juoluvalot ja joulutorit.
VastaaPoistaMulle taas on herännyt haave, että Wieniin pitäisi päästä joskus uutena vuotena. Toivotaan, että meidän molempien haaveet toteutuvat!
PoistaMitä kuvia! Todellakin tunsin punssin tuoksun ja maistoin herkulliset kakut suussani. Ihanaa tunnelmaa hektisten joulukiireiden keskelle. Ehkä hieman kliseistä, mutta jylhien ja kauniiden rakennusten "rinnalla" tuntee itsensä aika pieneksi ja vielä pienemmäksi, kun tajuaa kuinka kauan aikaa rakennukset ovat tönöttäneet jo paikoillaan.
VastaaPoistaKiitos Laura! Ihan totta, tuolla tajuaa, miten pitkä näiden alueiden historia onkaan. Ajattelin tuon kirkon juurella, etten voi ikinä palata tänne pimeään taajamaan nököttämään. Mutta takaisin tultiin ja ihan tyytyväisiä oltiin.
Poista