maanantai 24. joulukuuta 2012

jouluharmonia



Haaveilen aina siitä joulusta, jolloin ehtisin tehdä kaiken rauhassa ja hyvissä ajoin. Kirjoittaisin joulukortit ajatuksella ja tunteella glögilasin äärellä fiilistellen ja veisin ne postiin punaisessa joulukuoressa odottamaan jakelupäivää. Lahjat olisin ostanut jo marraskuussa ja käärinyt ne toinen toistaan kauniimpiin paketteihin. Ensimmäisestä adventista lähtien pukisin kotia vähitellen jouluasuun. Leipoisin pipareita ja torttuja varastoon ja kokkaisin joulunpyhinä moderneja versioita perinteisistä jouluherkuista naistenlehtien työläiden mutta ah, niin palkitsevien ohjeiden mukaan.

No, selvästi tämäkään ei ollut se joulu. Tunnelma on silti korkealla, sillä olemme saaneet muuton valmiiksi: kaaos sijaitsee enää yhdessä osoitteessa. Suuri osa kodista on pahvilaatikkojen vallassa, mutta oleskelutilojen puolella vallitsee jonkinlainen harmonia. Joulukukat ovat vihdoin pääseet ruukkuihinsa, valkoisia hyasintteja, rakastan niiden tuoksua! Tärkein on kuitenkin joulukuusi. Viimeiset viikot olen elänyt sen ajatuksen voimalla, että kun muutto- ja joulurumba on ohi, pystytämme olohuoneeseen mitä tuuheimman ja tuoksuvimman joulukuusen.






Koristelussa on suosittu tarkoituksella yksinkertaista linjaa. Pari vuotta sitten kävin läpi bling bling -vaiheen kuusenkoristeissa, mutta nyt jätin glitteriperhoset ja hilepallot suosiolla pahvirasiaansa. Kuusessa on valosarjojen lisäksi hopeapalloja, Iittalan Sarjaton-lasipalloja sekä pieniä keraamisia tähtiä, jotka anoppi toi pikkujoululahjaksi Ornamon joulumyyjäisistä. En valitettavasti tiedä niiden valmistajaa.

Joulua vietämme muissa maisemissa. Ehkä joskus saan vielä kokea jouluaaton myös näiden seinien sisällä. Rauhallista ja levollista juhlaa kaikille lukijoille!

8 kommenttia:

  1. Juuri sellainen kuusi jollaisen haluaisin itsellenikin ja nuo sarjattoman lasipallot ovat todella kauniita. Pitäisi varmaan omata supernaisen voimat, että ennättäisi tehdä kaikki nuo mainitsemasi joulunalus-askareet muiden töiden ohessa, vieläpä sydän täynnä lämpöä ja rakkautta stressin sijaan.

    Hyvää Joulua ja rauhallisia pyhiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin noihin lasipalloihin välittömästi ne nähtyäni ja niistä tuli nopeasti osa joulukuusifantasiaani. Joopa, ei taida tästä olla supernaiseksi ensi joulunakaan, mutta toivottavasti tulee hieman rauhallisempi kuu...

      Poista
  2. Ihanalta näyttää! Oikein hyvää joulua koko perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Norppa! Toivottavasti teilläkin oli hyvät pyhät. Oli tosi mukava, että päästiin lähtemään ajoissa joulun viettoon...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Lumo, uskon että teilläkin on ollut tunnelmallinen joulu!

      Poista
  4. Ihanan näköistä. Mullakin alkaa mieli muuttua tuon kuusen kanssa. Jatkossa taidan sellaisen halutakin, mutta aidon ehdottomasti! Ja tuo vuohipukki on myös aivan ihana!! :) Ihanaa kuluvaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aikaa sitten muovikuusi, mutta lahjoitin sen erääseen koululuokkaan. Kyllä oikea kuusi on ihana, varisevakin.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.