keskiviikko 6. helmikuuta 2013

kevättäydennys diorilta

Pariisista on palattu ja alkuviikko on aseteltu arkea jälleen uomiinsa. Omat tuliaiseni ovat melko kosmetiikkapainotteisia. Ihastelin kyllä ranskalaisten taitoa tehdä muotia ja painoin jatkoa ajatellen mieleen pari merkkiä, joilta saattaisin tehdä ostoksia. Tällä reissulla vatsa kuitenkin esti sovittelut ja raskausajan vaatteet olen oikeastaan ehtinyt jo hankkia.

Kosmetiikkaa on sen sijaan helpompi shoppailla ja todellista tarvettakin löytyi. Kuinka ollakaan, kaikki tuotteet hankin suosikkimerkiltäni - minusta on hauskaa, että meikkipussini sisältö sointuu yhteen myös pakkausten osalta, enkä toistaiseksi ole löytänyt Diorin laadusta valittamista.

Diorskin Nude-sarjan meikkipuuteri ja peitevoide tulivat välittömään tarpeeseen, sillä hotellihuoneessa puristin viimeiset pisarat aiemmin käytössäni olleesta Helena Rubinsteinin Magic Concealerista, joka on kyllä suositeltava tuote sekin. Meikkipuuteria käytän kevyesti taputtelemalla meikin korjailuun päivisin. Diorin tuotetta voi tosin levittää myös siveltimellä pohjaksi.


Uusi kulmakynä on ollut jo pitkään ostoslistalla. Useimpien brunettien tapaan kärsin "älä tee musta punapäätä" -kammosta sekä hiusteni että kulmieni suhteen. Väri 453 "Sable" taittaa riittävästi vihreään muistuttaakseen omaa väritystäni. Toinen tärkeä kriteeri on, että kynästä löytyy valmiiksi harja, jolla voi tasoittaa lopputuloksen luonnolliseksi.




Cherie Bow -kevätkokoelman kynsilakka 155 "Tutu" vilahtikin jo aiemmassa postuksessa. Sävy osoittautui kynsillä ärhäkän pinkiksi, joten taidan jatkaa sen käyttöä vasta, kun saan hieman väriä pintaani. Hintatietoisena kehitin muuten matkalla käsitteen "kynsilakkaindeksi" vertailemalla Diorin lakkapullon hintaa eri paikoissa:

Helsinki City (Stockmann) 28,50 e
Helsinki Airport Tax Free 19,50 e
Paris City (Sephora) 21,50 e
Paris Airport Tax Free 18,50 e

Indeksistä voi vetää aika suoran johtopäätöksen, missä selektiivistä kosmetiikkaa kannattaa shoppailla...

10 kommenttia:

  1. Oih, Tutu vaikuttaisi ainakin kuvan perusteella olevan todellinen unelmalakka kesäksi! Herkullinen sävy♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi on ainakin tuotteella osunut naulan kantaan:)

      Poista
  2. Ihana lakkasävy tosiaan, oikein Baby pink <3 Vinkki tulevasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenties, ei tietoa? Pitäisikö ostaa varuiksi myös baby blue -lakka?

      Poista
  3. Voiiiii miten ihanan keväisiä kuvia!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi täällä blogissa voi fiilistellä, vaikka ulkona tulee lunta!

      Poista
  4. Hei! Olisi ihanaa tietää mitä kameraa käytät. Upeita kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse asiassa mulla se aivan karvalakkimallisin Canonin 1100d -järkkäri edullisella 50mm objektiivilla. Aiempia juttuja kuvaamisesta löytyy mm. tunnisteella valokuvaus: http://www.lisbet-e.com/search/label/valokuvaus

      Poista
  5. Kiitos tästä kulmakynävinkistä! Itselläni on tuo sama punaisuuskammo, minkä takia olen paremman puutteessa käyttänyt jo vuosia Lancomen kulmakynän lähes mustaa ebene-sävyä. Laitan sitä ihan vähän ja häivytän runsaasti harjalla (ja usein vielä paperillakin), koska en kuitenkaan halua mustia kulmia. Tuota Dioria pitää ehdottomasti kokeilla, josko sitä uskaltaisi käyttää "normaalisti".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni sillä saa aika luonnollisen lopputuloksen. Käytän kynää yleensä aika kevyellä kädellä joka tapauksessa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.