keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

uusi objektiivi - laajempi kuvakulma



Olen pitkään kaivannut sellaista valovoimaista objektiivia, jolla pystyisi ottamaan hyviä sisustuskuvia - 50-millinen Canonin lasi, jolla lähes kaikki blogikuvani otan, kun ei kroppikennoisen kamerani kanssa anna kovin laajaa kuvakulmaa. Toisaalta varsinainen laajakulmaobjektiivini vääristää kuvaa reunoilta ja lopputulos muistuttaa enemmän Etuovi.comia kuin Avotakkaa. Tämä kamerakalustohaave on nyt toteutunut, sillä olen Sigman 30 mm f/1.4 -objektiivin onnellinen omistaja. Alunperin kiinnostuin objektiivista Karlan reilun vuoden takaisen postauksen ansiosta, kiitos vinkistä!

Ylläolevat kuvat valottavat, kuinka näköalani uuden objektiivin ansiosta ovat laajentuneet. Ylempi on otettu vanhalla 50-millisellä ja alempi samalta paikalta uudella 30-millisellä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kuvailemaan kotia uuden lasin läpi! Nyt täällä on kuitenkin hieman kiireiset ajat meneillään. Naapurien kanssa aloitettu tuija-aidan istutusurakka laajeni näet yllättäen pihanmuokkaustöiksi - ja onhan siinä sivussa maalattu taloakin (bongaa alakuvasta miehen käsi pitelemässä maaliämpäriä). Itse en ole näihin rientoihin juuri voinut ottaa osaa, sillä pitelemistä on ollut riittämiin nälkäisen kaksiviikkoisen ja uhmakkaan kolmevuotiaan kanssa. Palailen kommentteihin piakkoin, kuullaan!

24 kommenttia:

  1. Tämä oli kiinostava postaus, olen itsekin ruvennut katselemaan tuollaista hieman laajempikuvaista linssiä juuri. Nyt katselin jotain 20-millistä, ajattelin, että sen pitäisi olla sen verran laaja. Tuo kommentti reunojen vääristämisestä oli juuri mielenkiintoinen. Hmm... pitää vielä tuumailla tätä, ihan heti en ole kamerakauppaan syöksymässä, mutta vähän kyllä kutkuttaisi uusi objektiivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vink vink, tällä saa myös hyviä asukuvia sisätiloissa!

      Poista
  2. Sun kuvat olivat kyllä aiemminkin jo ihan Avotakka-kamaa, mutta kylläpä on tosiaan objektiivilla eroa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kovasti, että pääsisin kokeilemaan tätä täyskennoisen kameran kanssa, silloin näkymä on vielä laajempi!

      Poista
  3. Erittäin mielenkiintoinen postaus! Itselläkin ostoslistalla uusi objektiivi ja tämä olisi hyvä vaihtoehto :) Ja sinun kuvat on aina upeita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä sisustusbloggareille. Hintakin on noin objektiiviksi kohtuullinen.

      Poista
  4. Samoja mietteitä ollut itselläkin -kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, hyvät vinkit täytyy laittaa kiertämään.

      Poista
  5. Voi vitsi, ero on kyllä aika huima! Minulla olisi kova kamerakuume, mutta tarvitsisin kyllä lisää objektiivejakin. Canonin 50-millinen on tosiaan loistava, mutta turhan usein törmää siihen että tila loppuu kesken. Ja kameran mukana tulleella objektiivilla ei oikein kummoisia kuvia saa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä, että kittilinssiä ei viitsi enää edes kaivaa esiin. Tässä ei tosiaan tarvitse jalkazoomata niin paljon - ja asukuvatkin onnistuvat sisätiloissa niin, että koko bloggari mahtuu kuvaan:D

      Poista
  6. Omistan saman Sigman samoista syistä ja olen ollut tosi tyytyväinen valintaani. Varsinkin sisätiloissa kuvatessatämä objektiivi on ollut ihan ehdoton, tarpeeksi valovoimainen ja laajakulmainen.

    Nälkäinen kaksiviikkoinen ja uhmakas kolmevuotias sen sijaan, uh. Onneksi omat lapset ovat jo vähän isommat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo... reipas yksivuotias ja omatoiminen nelivuotiaskin kuulostaisi jo paremmalta:)

      Poista
  7. Oih, näyttääpä hyvältä. Odottelen juuri kuumeisesti viestiä paketin saapumisesta postiin, sillä sama objektiivi on tulossa myös meidän kotiin. Erityisesti itse kaipaan juuri sisällä valovoimaisuutta. :)

    Tsemppiä arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas vain, toivottavasti pääset testailemaan pian uutta linssiä!

      Poista
  8. Hienoja kuvia! Mistä tuo teidän keittiön pöydän lamppu on hommattu? Itse olen suunnitellut vastaavanlaisen hankkimista, ja Kodin1:ssä on ainakin tuonnäköinen valaisin ja vielä kotimaista designia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän lamppu on Design by Frandsenin Half Moon, hankittu Iskusta joskus puoli vuosikymmentä sitten. Luulisin, että on kyllä myynnissä edelleen!

      Poista
  9. Samainen objektiivi on myös minulla hankintalistalla, syytkin yhtenevät.

    Tsemppiä piha/maalauspuuhiin ja voi huokaus, miten tahrattoman siistiä teillä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai bloggaajana tiedät, että imuroin tietty ruoantähteet pöydän alta ennen kuvan ottamista:D

      Poista
  10. Onpa suuri ero! Itse kuvaan nykyisin 35 millisellä ja tuntuu silläkin loppuvan tila kesken kun on siihen tottunut! Onneksi en ainakaan valinnut 50 millistä, vaikka se varmasti monissa muissa tilanteissa onkin mainio objektiivi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katselin Canonin omaa 35-millistä, mutta osittain hintasyistä päädyin tähän Sigmaan.

      Poista
  11. Minulla on ollut täsmälleen sama linssi pari vuotta, ja taisin ensimmäistä kertaa vaihtaa sen zoomilinssiin nyt muutama viikko sitten, kun vietimme juhannuksen Le Bourget'lla. :)

    Ennen tuota Sigmaa hankkimani Nikonin 50 mm linssi on minulla jäänyt käytännössä kokonaan käyttämättä. Se on jotenkin liian tele sisälle, mutta ei tarpeeksi tele ulos, että en vaan ole keksinyt sille käyttöä. Pitäisi myydä pois koko mötikkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50-millinen oli mulle just sopiva blogin alkuaikoina, mutta sisustusaiheiden lisäännyttyä piti laajentaa kuvakulmaa. Le Bourget kuulostaa muuten hyvältä, voih! Meidänkin piti mennä sinne muutama vuosi takaperin, oli jo hotellit varattuna ja kaikki - mutta sitten sairastuttiin molemmat ja se juhannus oli siinä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.