perjantai 10. elokuuta 2012

what lies beneath

Quelle viikko! Tarvinneeko kertoa, miten helpottunut olin päästessäni tänään kotiin. Pistin puhelimen äänettömälle ja keitin ison pannun mustaa teetä. Tänään en tee enää mitään, siivoaminenkin saa jäädä huomiselle. Paitsi tietysti aion katsella suosikkiblogieni päivitykset läpi, sitä ei lasketa tekemiseksi. Kai te kaikki olette huomanneet, että valloittava Adalmina on palannut päivittämään blogiaan?

Olin saanut postia.



Kyseessä ovat tietysti naisen tärkeimmät vaatekappaleet, jotka häveliäästi jätän vaille tarkempaa esittelyä. Sen sijaan toinen viimeaikainen alusvaateostos oli jo tänään ylläni:


Ostin tämän, koska muistin Karlan suositelleen vastaavanlaista mallia. Huomaamaton ihonvärinen toppi on aivan ehdoton läpikuultavien yläosien alla. Olen käyttänyt tarkoitukseen mm. Zaran perusmallin narutoppeja, mutta niiden materiaali (ehta polyamidi) sähköistyy helposti ohuen puseron kanssa käytettynä. Pahimmillaan staattinen sähkö saa laskeutuvan puseron liimautumaan kiinni alustoppiin. Tämän Filippa K:n topin materiaali on viskoosia ja lycraa ja selvisi ongelmitta tämänpäiväisestä testistä läpikuultavan polyesterisifonkitopin parina.

Nyt vaihdan sifonkitopeista verkkareihin. Rentouttavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa saada tollasia paketteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pakettien saaminen on aina kivaa vaikka tietäisikin sisällön etukäteen!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kieltämättä aika täydellisiä! Näitä voisi hankkia useammankin...

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.