Otsikon mukaan mennään. Keittiö, kuten kaikki muutkin kiintokalusteet kodissamme, on alkuperäisten rakennuttajien suunnittelema ja valitsema. Kaapistot ovat Keittiö.netin Bianco-mallistoa, ja jos olen oikein ymmärtänyt, tasot ovat valkoista kvartsia. Ihan näin puhtoisen stailattua (jälkeenpäin ajatellen nuo tulppaanit ovat jo too much) ei keittiössä tietystikään arkisin ole, mutta avoin valkoinen tila motivoi pitämään ylimääräiset asiat poissa silmistä ja pinnat puhtaina.
Puuhasteltavaa on myös. Välitilaan ajattelimme hankkia lasilevyä maalatun seinäpinnan suojaksi. Asensimme sellaisen ensiasuntomme keittiöremontissa ja olin kovin tyytyväinen sen helppohoitoisuuteen. Tuumailin myös ulosvedettävän, puisen leikkuulaudan muuttamista toiseksi lusikkalaatikoksi, nyt kun niitä on vain yksi. Sokkelit pitää kiinnittää, ne ovat paikoillaan mutta irtonaiset!
Yläkaapit eivät ole selvästikään muodissa tämän hetken keittiösuunnittelussa. Ymmärrän kyllä, miksi. Tavaroiden säilyttäminen ulosvedettävissä laatikoissa, joista näkee hetkessä koko sisällön ja yltää haluamaansa, on niin helppoa verrattuna nurkkakaappien kanssa taisteluun. Pienessä tilassa on tietysti hyödynnettävä myös seinäpinta-ala, mutta jos neliöitä on, yläkaapiton keittiö antaa keveän vaikutelman. Tässäkään keittiössä ei varsinaisia yläkaappeja ole kuin nuo matalat kaapistot tiskipöydän yllä. Jääkappi-kodinkone-seinämältä löytyy lisää säilytystilaa harvemmin käytettäville esineille.
Nyt pitää mennä järjestelemään yläkertaa. Siellä ei ole ihan näin valmista...
Aivan ihana keittiö! Tuolla kelpaa varmasti kokkailla :)
VastaaPoistaPidän erityisesti tuosta isosta saarekkeesta, jonka päällä mahtuu puuhailemaan useampikin kokki:)
PoistaHmm... ja toivottavasti kukaan ei ymmärrä kommenttiani väärin:D
PoistaSain päivän naurut tästä! :D
PoistaKaunista!! :)
VastaaPoistaAinaskin se on valkoinen!
PoistaIhana! Juurikin minun makuni mukainen, simppeli, moderni, tyylikäs!
VastaaPoistaKeittiö taitaa olla asuntokaupoilla yksi sisustuksessa eniten kiinnostavista asioista... ja tässä kodissa se oli kohdallaan, mekin tykätään.
PoistaNiin kaunista ja raikasta! Sanoin kuvia ihaillessani miehelleni, että miksen minäkin "uskaltanut" laittaa valkoisia tasoja. Melkein kaduttaa nyt kun näitä kuvia katselee, mutta aivan pikkuisen vähän :)
VastaaPoistaValkoinen on kyllä kaunis, mutta jos olisin itse ollut keittiötä tekemässä, olisin saattanut laittaa aivan hyvin mustankin. Kyllähän tuossa valkoisessa kaikki näkyy, huoltoakin vaatii. Mutta yleisilme on miellyttävän keveä.
PoistaLöysin sun blogisi muutama päivä sitten, ja ihastuin välittömästi, juurikin näiden sisustusjuttujen takia. Teidän uusi koti on aivan täydellinen, en osaisi kuvitella paremmin itseäni miellyttäviä ratkaisuja, ainakaan näiden kuvien perusteella. Odotan innolla lisää! Tämä blogi on mun ehdottomin inspiraatiolähde, oon itsekin ihan älyttömän rakastunut sisustamiseen :--)
VastaaPoistaTäytyy vaan vielä odottaa sitä oikeasti omaa kotia, jonka voi remontoida tai suunnitella just sellaiseksi kun haluaa!
Kiva kuulla Anniinamaaria ja tervetuloa lukemaan! Kyllähän mekin ollaan pitkä tie kuljettu tähän kotiin... ja saadaan vielä kulkea pitkään, ennen kuin sisustusta voi kutsua valmiiksi. Mutta oma tila on aina oma tila ja oma koti on ollut mulle tärkeä turvapaikka aina ensimmäisestä soluhuoneestani lähtien!
PoistaKaunis! Näyttää muuten kvartsitasolta, meillä on nimittäin ihan samanlaiset (ja samanpaksuiset). :) Varokaa sitten, meillä on tasoista takuukeissi menossa, kun on niin murenevaa. Normaalissa käytössä reunoista alkoi lohkeilemaan palaisia, vaikka piti olla kovinta ja kestävintä. Toivottavasti teillä on laadukkaammat tasot!
VastaaPoistaHuoh, ikävä kuulla. Saako kysyä, mikä teidän toimittaja oli? (Tai näenhän mä sen varmaan blogista.) Pitääpä tarkkailla näitä, joutuvat kyllä väkisinkin kovalle kulutukselle tässä perheessä...
Poistateidän keittiö on aivan täydellinen! <3 <3 Tämän postauksen merkkaankin erikseen haaveilu-kirjanmerkkeihini, jotta voin palata ihastelemaan toistekin. U-N-E-L-M-A! <3
VastaaPoistaihanaa iltaa koko perheelle!
Kiitos, se on kyllä meistäkin kaunis. Aika näyttää, kuinka Keittiönetin kalusteet kestävät lapsiperhe-elämää.
PoistaOih, ihana! Onko kaapistot korkeakiiltoista vai mattaa? Noista teidän jääkaapista ja pakastimesta olisin kysynyt, että ovatko mitä merkkiä ja näenkö oikein, että kahvat ovat kokonaan valkoiset?
VastaaPoistaKaapistot ovat korkeakiiltoiset. Ja kodinkoneet ovat Whirlpoolilta. Kahvat tosiaan näyttävät kuvissa hassusti valkoisilta, mutta todellisuudessa kahvat ovat harjattua terästä, harmaat siis.
PoistaOnpas kaunista! Tasot saat helposti pidettyä puhtaana ihmesienellä.
VastaaPoistaKiitos vinkistä, juuri mietin että uskaltaisikohan kokeilla yhteen pinttyneeseen teetahraan!
PoistaIhania kuvia hyvin kauniista keittiöstänne. Olen iloinen, kun löysin tänne. Kiitos tien näyttämisestä ( hurja määrä lukijoita blogistani blogiini ihan yhtäkkiä).
VastaaPoistaMukavaa, jos olen voinut vinkata lukijoille kiinnostavasta blogista. Olen seurannut projektianne jo pitkään (haaveilen edelleen salaa rakentamisesta), mutta kommentoinut tosi harvoin!
PoistaIhana keittiö. Meillä oli vanhassa kodissa juuri tuollaiset vetolaatikot, joissa pidettiin lautaset yms. Niin on uudessakin, ne ovat arjessa tosi kätevät, kun isommat lapsetkin saavat itse lautaset otettua ilman kiipeämistä. Tosin niin saa taaperokin, mutta onneksi yleensä ottaa sielä oman lautasensa. :)
VastaaPoistaMeillä poika ei vielä osaa mennä lautaslaatikolle, joten enpä tullut tuota ajatelleeksikaan.
PoistaUnelmakeittiö <3 <3
VastaaPoista<3
PoistaOnpa kaunis keittiö :) Harvoin on sattunut myytävissä olevia asuntoja katsellessa, että keittiö olisi sellaisenaan sattunut omaan makuun ja uusissakin on tuntunut olevan liikaa kaikkea "hörselöä" - tämä on virkistävä poikkeus, ihanan kodin löysitte.
VastaaPoistaKeittiö oli varmasti yksi tämän kodin valttikorteista. Tosin makuja on monia, toisten mielestä tämä on varmasti aivan liian steriili ja kliininen.
PoistaTäydellistä <3
VastaaPoistaPaljon hyvää ainakin!
PoistaKaunista! Ihana virtaviivainen keittiö.
VastaaPoistaKokovalkoinen on ollut rohkea ratkaisu, mutta toimii tässä talossa.
PoistaAijai, kyllä silmä lepää näitä kuvia katsellessa, niiiiin kaunista :)
VastaaPoistaKiitos, olisipa aina näin...
Poista