tiistai 29. tammikuuta 2013

odotus


housut & toppi H&M Mama
kaulakoru Lindex
nilkkurit Unisa

Siinä se masu nyt on. Odotamme perheenlisäystä kesäkuussa, joten kutakuinkin puolivälissä ollaan. Vointi on tällä hetkellä mitä mainioin, mutta viime syksynä oli muutama aika väsynyt ja pahoinvoiva viikko, mikä näkyi täällä blogissakin postausten vähäisyytenä. Esikoista odottaessani minulla ei ollut juuri mitään ikäviä oireita, joten tämä oli nyt aivan uutta. Sen perusteella monet ovat veikkailleet meille tyttöä. Tulokkaan sukupuolta emme ole kuitenkaan selvittäneet.

Että olen noista vadelmanpunaisista äitiysfarkuista innoissani! Minulta jäi viime keväänä ja kesänä karkkiväristen housujen trendi aivan väliin. Onneksi voin nyt peesailla näissä joka tapauksessa melko kertakäyttöisiksi jäävissä pöksyissä.

46 kommenttia:

  1. Onnea tuhannesti! Näytät todella kauniilta.

    VastaaPoista
  2. Olipa ihana uutinen, onnea kovasti! Näytät muuten tosi hyvältä kauniin masusi kanssa. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, tuhannesti onnea! Hyvin samoissa mennään, niin ajallisesti kuin muodollisestikin :) On tosiaan ihanan pirteät housut, täytyypä silmäillä itsekin vähän värikkäämpiä äitiyshousuja. Voi nimittäin olla, ettei nämä omat pöksyt enää kauaa mahdu...

    VastaaPoista
  4. Oo ihan älyttömästi onnea! Hieman aavistelinkin tuota:)

    VastaaPoista
  5. Oi, miten kaunis vatsa :) Onnea ja oikein hyvää odotusta!

    T. Maaria

    VastaaPoista
  6. Onnea myös tätä kautta :) Ja wau, mitkä pögät, tämä maha tahtoo kans!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea :)
    Ja voi vitsi kuinka makeet housut sulla on!

    VastaaPoista
  8. Voi että ihanaa :) Minä vaan kateellisena ihastelen muiden raskausmahoja ja kaipailen omaani :)

    VastaaPoista
  9. Vitsi miten hyvän näköinen odottava mama, wau! ;) housut on coolit!!

    VastaaPoista
  10. Voi ku söpö masu <3 Omaa masua jo niin ikävä vaikka meidän pikkuinen syntyi marraskuussa :D

    VastaaPoista
  11. Aivan ihania uutisia! Valtavasti onnea koko perheelle <3

    VastaaPoista
  12. Ooh! Hurjasti onnea! <3

    Aivan ihana äitiyslook! Miten minusta tuntuukin, että kaikkialla näkyy tällä hetkellä odottavia äitejä, liekö orastavalla kakkoskuumeella jotain syytä siihen...? ;)

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana uutinen, onnea! Ja pökät on supermakeet!

    VastaaPoista
  14. Kaikkea hyvää odotukseen ja onnea! Nuo housut ovat kyllä ihanat!

    VastaaPoista
  15. Onnea hurjasti! Näytät oikein hehkuvalta :)

    VastaaPoista
  16. Oooh! Ihan tuhannesti onnea koko perheellenne. Ihana uutinen.<3

    VastaaPoista
  17. Aivan valtavan paljon onnea koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  18. Lämpimät onnittelut! Olin jo katsonutkin, että teille on varmaankin toinen tulossa. Ja miten hyvät perustelut ostaa noin herkullisen väriset housut! Mammavatteissa voi tosiaan revitellä.
    Emmi

    VastaaPoista
  19. Oi ihanaa, onnea! Ihanat kyllä nuo housut, ja koko asu :) Olen kovasti tykännyt näistä hennesin äippäpaidoista, kaksi vastaavaa jo löytyy, mutta harmikseni en ole tuota musta-valkoraidallista missään nähnyt! Ehkä voisi myös jotkut tuommoiset pirtsakat housut hankkia, niitä kun ei tosiaan sitten kauaa tarvitse käyttää niin ei haittaa vaikka väriin kyllästyisikin :D

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea koko perheelle! Ja on muuten tyylikäs asukokonaisuus :)

    VastaaPoista
  21. Lämpimät onnentoivotukset täältäkin - ja onnellista odotuksen jatkoa! Olen sinua jo jonkin aikaa sillä silmällä katsonutkin :)

    VastaaPoista
  22. Oikein paljon onnea! Herkullinen asukokonaisuus :)

    VastaaPoista
  23. Onneksi olkoon :)! Ja upealta näytät mahoinesi, tuollaiset housut kelpaisi kyllä näin mahattomallekin. Ja nuo kengät!

    VastaaPoista
  24. Paljon Onnea, ja pöksyt on tosiaan hienot! Itse ihailen värikkäirä housuja aina muiden päällä, mutta itseni päällä ne tuntuvat aina näyttävän kummalisilta...

    VastaaPoista
  25. Kaunis :) Paljon onnea odotukseen.

    t. Cartsa

    VastaaPoista
  26. Ihanaa! Onnea odotukseen. Housut ovat todella herkullisen väriset, tykkään!

    VastaaPoista
  27. Ihana uutinen, paljon onnea!<3 Masu näyttää söpöltä:)

    VastaaPoista
  28. Onnea odotukseen, ihana masu ja asu <3

    VastaaPoista
  29. Onnea, kaunotar! Koko perheelle, mutta erityisesti tulevalle isoveljelle. Housut on tosi makeat! :)

    VastaaPoista
  30. Oikein paljon onnea koko perheelle! Asusi on todella ihastuttava! :)

    VastaaPoista
  31. Onnea perheenlisäyksestä! Ihana masu! :) Saanko kysyä, että mikä tuo teidän lattia on? Onko se laminaattia vai parkettia? Ja tiedätkö nimeä?

    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattia on ehtaa laminaattia, mutta merkki ja sävy ei valitettavasti ole tiedossani.

      Poista
  32. Onnea! Niin kaunis asu ja masu :)

    -Tanza-

    VastaaPoista
  33. Oi miten ihania uutisia!!! Suuret onnittelut!!<3

    VastaaPoista
  34. Onnittelut tulevasta perheenlisäyksestä! :) Herkullisen väriset housut...

    VastaaPoista
  35. Voi miten ihanaa! Onnittelut! <3

    VastaaPoista
  36. Ihanaa :) Onnittelut!

    -handy

    VastaaPoista
  37. Kiitos kaikille onnitteluista! Ja housuistakin tykätiin, jee!

    VastaaPoista
  38. Paljon onnea! Aivan mahtavat housut, kevät se sieltä tulee!

    /Maaret

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.