perjantai 25. tammikuuta 2013

voiton puolella


Harva asia vetää terapeuttisuudessaan vertoja turhasta roinasta eroon hankkiutumiselle. Voin sanoa olevani lajitteluprojektissa jo voiton puolella, sillä nyt joka ikinen vanhasta kodista ja sen varastosta tuotu laatikko on käyty läpi ja niissä olleet tavarat ovat joko 1) saaneet paikkansa uudesta kodista, jos sellainen on ollut tarjota, 2) päätetty heittää pois tai myydä/lahjoittaa eteenpäin tai 3) nostalgiaa tai säästäväisyyttä ajatellen pakattu uudelleen varastointia varten.


Kirjoista noin kolmasosa sai lähteä. Pidän lukemisesta ja pidän kirjoista. Olen aina ajatellut myös, että kodissa esillä oleva kirjahylly on jonkinlainen sivistyneisyyden merkki. Mutta mitä pölyttyvät ja kellastuvat Kaari Utriot oikeastaan kertovat minusta? Äärimmillään kuvittelin, että heitän koko kertomakirjallisuuden menemään ja säilytän vain hyödyllisiä ja kauniita tietoteoksia. Nyt asenteeni ovat pehmentyneet hieman. Meillä voi olla kirjahylly ja kirjoja esillä, mutta minun ei tarvitse pitää kirjastoa. Kun saan kirjan luettua, mietin, haluanko vielä säilyttää sen. Karsin hyllyä säännöllisin väliajoin. Saattaa kuitenkin olla, että Kaari Utrio -kokoelmani päätyy divarin sijasta varastoon puhtaassa nostalgiamielessä.

CD:t ja DVD:t tulevat aikanaan kokemaan saman kohtelun. Niistä luopuminen on helpompaa, sillä formaatti on joka tapauksessa siirtymässä kokonaan digitaaliseen muotoon, kun taas kirjojen kohdalla paperiversio on edelleen miellyttävämpi. Viime päivien uutisten mukaan aika moni suomalainen on samaa mieltä.


Ompeluharrastukseni peruja oleva kangasvarasto sai käydä läpi suurimmat leikkaukset. Kaikenlaista  silppua ja lakanaa sitä onkin tullut jemmattua, toisaalta joukossa oli myös runsaasti hintavia virheostoksia, joiden materiaali ei ole sitten soveltunutkaan aiottuun vaatteeseen. En ole oikein ehtinyt paneutua koko käsityöharrastukseen pojan syntymän jälkeen, mutta toiveikkaasti uskon vielä jonain päivänä toteuttavani mielessä muhineet ideat. Siinäkin tapauksessa näissä ylähyllyn kolmessa muovilaatikossa sekä muutamassa rullalla säilytettävässä silkkikankaassa on minulle ompelemista enemmän kuin tarpeeksi.


Heikoin kohtani lajitteluprojekteissa on aina ollut lopputuloksesta eroon hankkiutuminen. Vähäiset kokemukseni kirpputorimyynnistä eivät ole saaneet minua vakuuttuneeksi siitä, että se olisi siihen satsatun ajan ja vaivan väärti. Huutiksessa koen puolestaan hankalaksi tavaran virheiden kuvailemisen - onhan käytetyssä tavarassa aina vaikka mitä, mikä ei kuvassa näy ja josta ostaja voi nostaa mekkalan. Nyt myytävää kuitenkin olisi runsain mitoin ja toisaalta uuden kodin sisustamisessa olisi monta rahareikää. Kertokaa siis kokemattomalle vinkkejä kirpputorimyynnistä ja -paikoista pääkaupunkiseudulla! Vallilassa olen kerran ollut myymässä, ja se olisi varmaan ensisijainen valinta tälläkin kertaa.

16 kommenttia:

  1. Mä toin omasta mielestäni kaiken tarpeellisen vanhasta kodista tänne uuteen sisälle ja loput sai mennä autotalliin odottamaan samaa projektia jonka sinä olit jo saanut valmiiksi. Ei siellä ole kuin autotalli täynnä sitä läpikäytävää. Huh huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole ollenkaan varastotilaa ennen kuin autotalli jonain päivänä valmistuu. Ehkä hyvä niin, muuten en olisi varmaan minäkään jaksanut tähän urakkaan ihan heti ryhtyä...

      Poista
  2. Mä en ole myöskään saanut energiaa raahata tavarapinoja kirppikselle ja pääkaupunki-seudun kirppiksista olen melkoisen pihalla. Joskus nuorena ja reippaana raahasin vaatekasat kesäloman alussa entiselle kotipaikkakunnalle, pikkukaupungissa vaatteet menivät paremmin kaupaksi ja sain hieman ylimääräistä kesälomarahaa. Nyt ei ole aikaa moiseen ponnistukseen ja monet kalliimmista vaatteista tahtoivat silti jäädä myymättä.

    Tuo Vallila taidettiin sulkea viime syksynä. Ystäväni ovat kehuneet Jäähallin kirppistä. Toki vaivaa tuossa kirppiskeikassa on ja harvoin siitä keikasta pääsee tuntipalkoille.

    Pika-innovaationa mieleen tuli "inspirations"-kirppis, jossa bloggarit voisivat hankkiutua eroon turhasta tavarasta, virheostoksista tms, tämän voisi toteuttaa verkossa tai vaikkapa kevään tullen osana "siivoustalkoita" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoo kyllä todella paljon mun kirppistietämyksestäni, että ehdotan myyntipaikaksi puoli vuotta sitten suljettua paikkaa!

      Poista
  3. Aamen! Olen ihan samaa mieltä. Turhasta ja liiasta tavarasta luopuminen tuo mielihyvää!

    En valitettavasti itse käynyt pari vuotta sitten läpi muuttolaatikoitamme samalla tarkkuudella kuin sinä, mutta nyt olen päättänyt, että käyn hiljalleen joka kolkan talostamme läpi. Omia vaatteita olen yrittänyt karsia koko ajan. Kun talvi joskus loppuisi, on aika käydä läpi talvivaatteet ja syksyllä sitten kesävaatteet.

    En tiedä, missä asut, mutta Mankkaalla on Akseli-niminen itsepalvelukirppis. Me olemme pari kertaa myyneet siellä tavaraa, mutta on se kyllä aikaa vievää. Omaa pöytää pitää käydä viikon aikana järjestämässä moneen otteeseen, sillä pakostakin sitä myllätään aika kaaokseen. Huutikseen laitan kaikkein "parhaimmat" tavarat. Nyt löytyy paljon lasten pieneksi käyneitä vaatteita, mutta olen vähän miettinyt, että lahjoitan ne tällä kertaa pois eräälle monilapsiselle perheelle, joilla on niille tarvetta. Saapahan hyvän mielen eikä tarvitse nähdä sitä järjestelyn ja myymisen vaivaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsepalvelukirppis kuulostaa vähän liian työläältä minulle, vaikka monilla tuntuu olevan juuri niistä hyviä kokemuksia. Toisaalta kannaltani olisi varmaan hyvä, että saisin itse rauhassa hinnoitella tuotteet - livekirppiksellä kun sinnikkäät tinkijät vievät minusta helposti 1-0 voiton.

      Poista
  4. Keväällä tarvisi itsekkin käydä vaatehuone läpi nyt talvella siellä ei kauan tarkene olemaan kun siellä ei ole lämmitystä. ;) Blogissani on sinulle haaste! homewhitestar.blogspot.com =)

    VastaaPoista
  5. Olen kanssa käyttänyt nykyään tuota Akseli-kirppistä. Huutiksessa arvokkaammat tuotteet ja sitten syksyisin viiko Akselissa. MItä yli jää, menee uffiin ja pelastusarmeijaan ja kierrätykseen :) Hienosti olet urakoinut, antaa tsemppiä myös tänne! Terv. ingrid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, sun kirppiskaava kuulostaa hyvältä!

      Poista
  6. ps oliko noi pinossa olevat kirjat poislähteviä? terv.ingrid

    VastaaPoista
  7. perusta oma sivublogi kirppistavaroille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ajatusta olen myös pyöritellyt. Voisi toimia varsinkin myytävien vaatteiden ja asusteiden kohdalla?

      Poista
  8. Kaivarin Kanuunaa voin ainakin omien kokemusteni perusteella suositella!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.