perjantai 4. tammikuuta 2013

lentoemäntäglamouria ja arvonta

Vapaa loppuviikko tulee niin tarpeeseen. Vuoden ensimmäisen vapaapäivän olen käyttänyt rentoiluun ja kituvien joulusuklaiden vapauttamiseen tuskistaan. Lisäksi olen lukenut, siis muutakin kuin blogeja. Sain nimittäin blogini kautta mahdollisuuden tutustua Taivas mikä työpaikka -kirjaan, jonka ovat kirjoittaneet Finnairin matkustamohenkilökunnan edustajat Riitta Kiiveri, Tony Pokkinen, Noora Kunttu, Pirkko Saari, Christina Strandberg, Meriitta Ahtikari, Kati Kaivanto ja Lene Malmström. Moni teistä on varmaan jo opukseen tavalla tai toisella törmännyt, sillä se on ollut julkaisustaan asti esillä niin lehdissä, televisiossa kuin sosiaalisessa mediassakin. Itse törmäsin aiheeseen viimeksi joulunpyhinä, kun mieheni seitsemääkymppiä lähestyvä täti siteerasi kahvipöydässä yhtä kirjan tarinoista.


Kirjassa siis kerrotaan Finnairin matkustamohenkilökunnan työstä ennen ja nyt lentoemäntien ja stuerttien omien tarinoiden kautta. Täytyy sanoa, että juttuja ei voi lukea tulematta hyvälle tuulelle! Maistiaisia voi käydä katsomassa kirjan nettisivuilta. Kirjoittajat ovat muuten olleet hyvällä asialla, sillä tuotot ohjataan lasten ja nuorten mielenterveystyöhön Prinsessa-koulukampanjan kautta.





Itse huomasin kiinnostuvani kirjassa erityisesti sen runsaasta kuvituksesta, jossa on kaivettu esiin arkistojen parhaat niin vuosikymmenien takaisista mainoskuvista kuin emäntien ja stuerttien kotialbumeista. Jos olet hohdokkaiden ja aina tyylikkäiden lentoemäntien ihailija, kannattaa käydä katsomassa myös Taivas mikä työpaikka -tiimin Pinterest!

Jollain teistä lukijoista on mahdollisuus päästä hetkeksi yläilmoihin tämän kirjan merkeissä, sillä arvon kirjasta yhden kappaleen tätä postausta kommentoineiden kesken. Keksithän itsellesi nimimerkin, jos jätät puumerkin nimettömänä. Kommenteissa voi myös jakaa omia hauskoja tai ei-niin-hauskoja kokemuksiaan taivaalta. Osallistumisaika päättyy viikon päästä perjantaina 11.1.2013.

Tulipa muuten kova matkakuume. Olen suunnitellut, että lähtisin yksin pienelle kaupunkilomalle vielä tämän talven aikana. Pariisi houkuttaisi, olen käynyt siellä kerran ja siitäkin on kymmenen vuotta.

68 kommenttia:

  1. Itsellänikin on tämä kirja ja tarinat ja kirjaa ei voi lukea hymyilemättä. Jos arpaonni suosisi, niin lahjoittaisin kirjan äidilleni, joka varmasti tykkäisi siitä myös.

    VastaaPoista
  2. Oi, tämä olis ihana saada ja lukea. Olen kuullut pari tarinaa, hauskoja olivat :)

    Täällä samat suunnitelmat ja itseasiassa jo varasinkin pienen kaupunkiloman vain itselleni :)

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta, joten ehdottomasti täytyy osallistua. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana lukea tämmöistä kirjallisuutta, itseä kun ei valitettavasti taivaalla yhtään lentopelkoisena naurata..harmittaa kun rakastan matkustamista mutta siirtymisosuudet siivillä stressaa niin paljon, vieden odottamisen iloa sekä osan matkankin nautinnosta paikan päällä. :(
    Lentoemot ja stuertit on ne "oljenkorret" joihin aina ripustaudun, seuraan heitä ja koetan ajatella miten he ovat siellä joka päivä vuosikymmeniäkin. :)

    S.

    VastaaPoista
  5. Olen kuullut kyseisestä kirjasta paljon hyvää, joten olen ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  6. Arvonnassa mukana minäkin. Lentoemännän ammatti oli joskus aikanaan haaveena, joten kirja kiinnostaa sikälikin.

    Ripi

    VastaaPoista
  7. Lentoemäntä oli haaveammattini pikkutyttönä, joten tämä olisi kyllä ihana lukea. Mukana arvonnassa siis! :)

    VastaaPoista
  8. Ihana arvonta! Olisin ostanut kyseisen kirjan itselleni joululahjaksi, mutta se oli loppunut
    meidän pikkukaupungin ainoasta kirjakaupasta. Joten olen ehdottomasti mukana arvonnassa!

    T: Rautakaupan tyttö

    VastaaPoista
  9. Mäkin haluaisin lukea tämän :)

    -Heazzz/Heidi

    VastaaPoista
  10. Mukana! :) Lentoemännän työstä olisi kiinnostavaa lukea!

    VastaaPoista
  11. Oi, mielelläni osallistun tähän arvontaan!

    Kerttu / http://modernistikodikas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Osallistun arvontaan! :)

    kimberlyy_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. yksin matkalle - uskallatko ? ite alan olla siinnä elämänvaiheessa että toi teini ei enää lähde äitin matkaan, joten olen miettinyt matkaa yksin, mutta onko se...tylsää ? yksinäistä? viihdyn kyllä itseni kanssa...
    aina on kiva lukea matkakirjoja, mukana arvonnassa!
    nim.merkki matkaan!

    VastaaPoista
  14. Vaikuttipa mielenkiintoiselta kirjalta, joten ehdottomasti olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  15. Tämän kirjan haluaisin mielelläni lukea, joten osallistun arvontaan! Mulle lentäminen on aika neutraali juttu, eikä lennoilla ole onneksi mitään erikoisempia tapahtumia sattunut (ainakaan negatiivista).

    Ainoa erityinen mieleen tuleva lento on paluulentoni aikoinaan Erasmus-vaihdosta Münchenista Helsinkiin. Finnairin lennolla tulin, ja ihana nuori lentoemäntä oli tosi ystävällinen tätä itkeskelevää matkustajaa kohtaan :) Kävi aina kyselemässä välillä, tarvitsenko jotain, järjesti minulle kasvisruoan, vaikka en ollut sellaista muistanut varata jne. En ollut edes ketään miestä taakseni jättänyt, ihan "vaan" kaikki mahtavat uudet ystävät. Halusin palata koti-Suomeen totta kai, mutta tosiaan sen lennon ajan olin aika surkeana.

    VastaaPoista
  16. Ehdottomasti mukana, vaikuttaa ihanalta kirjalta! :)

    VastaaPoista
  17. Kuulostaa tosiaan mielenkiintoiselta. Olen pitkin syksyä tuosta lukenut useammastakin paikasta, mtta vielä en ole saanut sitä käsiini.

    VastaaPoista
  18. Täällä osallistutaan mukaan arvontaan! Tänään alkaa äippäloma ja toivon mukaan aikaa olisi vielä hetki käyttää viltin alla kirjaa lukien ennen kuin kiire tulee kuvioihin! -Lisa

    VastaaPoista
  19. Vaikuttaa todella kivalta kirjalta :P Matkakuume vaan mahtaa iskeä tuollaista lukiessa :D

    VastaaPoista
  20. Minä myös, mukana!

    "Aamupaita"kotimaan lennolla heräsin, kuulutukseen, jossa kerrottiin koneen lentävän juuri Brysselin yli, todellisuudessa olimme vasta Tampereella ja kohti Hki-Vantaata...tehokas herätys :)

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa. Madeiran lentokenttä on jäänyt jännittävänä mieleen, siellä on tosi lyhyt kiitotie. -Anni

    VastaaPoista
  22. Ooh, kirja alkoi kiinnostaa. Mukana siis arvonnassa!

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa, kirjasta en rehellisesti sanoen ollut koskaan kuullutkaan, mutta vaikuttaa eri hauskalta! :)

    Liv
    paivauniaika@mail.com

    VastaaPoista
  24. Tämän kirjan lukisin mielelläni, mukana siis! :) Harvemmin itse olen päässyt lentämään, mutta se fiilis on niin ihan omansa lentoreissuissa..

    VastaaPoista
  25. Täälläkin arpa hankittuna :)

    VastaaPoista
  26. Miten mielenkiintoisia tarinoita tuolla varmaan onkaan, olisipa kiva voittaa kirja omaksi! Ellei, niin pitänee kenties hankkia muuta kautta luettavaksi ;)

    VastaaPoista
  27. Kuulostaa kivalle kirjalle, ehdottomasti siis mukaan arvontaan!

    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Mielenkiintoiselta kirjalta vaikuttaa! En olekaan tuohon tärmännyt, pitää varmaan lainata kirjastosta, jos arpaonni ei suosi:)

    VastaaPoista
  29. Mielenkiintoista! Meillä kirjan lukisi varmaan minä ja koko suvun naiset :) Viimeisistä lentokokemuksista ei kovin hyvää sanottavaa tosin, Finskillä siis. Terv.ingrid

    VastaaPoista
  30. olen kuullut kirjasta hyvää ja lentopelkoni tai nousupelon takia lennän aina finnairilla jos vain mahdollista.auttaisikohan tuo kirja pelkooni?
    -maija-

    VastaaPoista
  31. Mukanaaa! Mielenkiintoinen kirja varmasti!

    VastaaPoista
  32. Lentokenttiä paljon kolunneena on tullut nähtyä paljon ihmeellisiä ihmisiä ja tapahtumia. Olisi kiva päästä lukemaan kommelluksista lentoemäntien näkökulmasta :) toivottavasti arpaonnisuosii!

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa! Lentoemäntä oli yksi lapsuuden haaveammateista :)

    VastaaPoista
  34. Kiitos vinkistä. En ole aikaisemmin vielä kirjaan törmännyt vaikka netissä pörrään 24/7. Olisipa kiva voittaa kirja. Aika vähän olen lennellyt, eipä ole mitään mahtitarinoita muisteltavana. Tosin ainahan se on ihanan juhlallista kun niin harvoin lentää, ja vähän jännittääkin...

    VastaaPoista
  35. Kiitos hyväntuulen blogistasi. Haluan ehdottomasti olla mukana arvonnassa. Kun hyviin ystäviin kuuluu parikin lentoemoa, niin vuosien mittaan on kaikkea kuullut.
    Nimim. Katariina

    VastaaPoista
  36. Hei! Tutkailin teosta jo vähän kirjakaupassa ja kiinnostavalta vaikuttaa, joten mielelläni osallistun kisaan. Tuli mieleen lapsuuden lentoemäntäleikit naapurintytön kanssa:-).
    Ella

    VastaaPoista
  37. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta! eehe@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Lentoemännän ammatista tällä hetkellä haaveilevana, tää kirja olis ihana saada luettavaksi ! :) Mukana siis arvonnassa !

    -Maria

    VastaaPoista
  39. Oi osallistun ilo mielin arvontaan! Mun mielestä on liikaa surumieleisiä kirjoja, joten iloinen hyvämielen kirja olisi hyvä lisäys pieneen kirjahyllyyni.:-)

    VastaaPoista
  40. Osallistun kans mielelläni arvontaan; tämä kirja täytyy todellakin lukea! :)

    Jenny
    jelappal@paju.oulu.fi

    VastaaPoista
  41. Mukana arvonnassa! Tämä olisi passeli syntymäpäivälahja äidilleni ja siten saisin sen itsekin myös joskus lukea. :)

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa! Siitä onkin aikaa, kun olen tarttunut kirjaan.

    Heidi.M.R

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa. Tämän kirjan haluaisin lukea.

    VastaaPoista
  44. NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi)5. tammikuuta 2013 klo 20.08

    Mielenkiintoiselta kirjalta vaikutaa olisi kiva lukea jos onnetar niin haluaa.

    VastaaPoista
  45. Voi ei...tämä on yksi kirja jonka haluaisin lukea!! Joten olen täysillä mukana arvonnassa!! :)
    Sormet ja varpaat ristiin...

    mrs.camisa@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Ihan uusi kirjatuttavuus! Kuullostaa koukuttavalta :) Toivottavasti arpaonni suosii...

    VastaaPoista
  47. Osallistun arvontaan:) Olen intohimoinen lukija ja lentoemännän ammatti oli pitkään haaveena. Nykyisin olen kirjakaupassa töissä.

    VastaaPoista
  48. Ehdottomasti mukana! Lentoemäntä oli (minunkin) lapsuuden haaveammattini.

    VastaaPoista
  49. Lukemisen arvoiselta vaikuttaa joten mukana arvonnassa ollaan.

    VastaaPoista
  50. Poden kovaa matkakuumetta, joten tämä olisi oivaa luettavaa matkakuumeen kourissa. Joten ehdottomasti mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  51. Lentoemäntä on edelleenkin oma unelma-ammattini :D
    Katselin oikeastaan tuota samaa kirjaa, kun ostelin joululahjoja, mutta en kuitenkaan kotiuttanut sitä.

    annann@hotmail.fi

    VastaaPoista
  52. Tänän kirjan haluaisin lukea. Minulla oli joskus mahdollisuus päästä kouluun, mutta valitsin toisin. En tiedä oliko päätös hyvä vai ei, ei ole jäänyt harmittamaan ainakaan vielä. Silti kuulen ja luen mielellään tarinoita :) Työaikojen, -kevereiden ja päivien vaihtuvuus tosi sopisi hyvin omaan elämään.

    VastaaPoista
  53. Haluaisin lukea joten ilomielin olen arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  54. Voihan taivas tosiaankin, hienolta kirjalta vaikuttaa ja toivorikkkaana osallistun arvontaan.
    -AnMinttu

    VastaaPoista
  55. Loistavaa, tämän olen halunnut lukea jo siitä lähtien kun kirjasta ekaa kertaa kuulin. Mukana arvonnassa siis!

    Marissa
    hietamar@paju.oulu.fi

    VastaaPoista
  56. Oi, täytyykin heidän pinterestiin käydä tässä pikimmiten tutustumassa! :)

    VastaaPoista
  57. Ihan uusi kirjatuttavuus! Kuulostaa niin hyvältä, että hankin sen käsiini, vaikken voittaisikaan. Vaikka olisihan se huippua voittaa :)

    VastaaPoista
  58. Mukana olen arvonnassa, haluan lukea ehdottomasti tämän kirjan. Harmi kun täällä kirjastossa ei ole.

    VastaaPoista
  59. Mukana arvonnassa jos vaikka onni olisi myötä!

    VastaaPoista
  60. Luin tästä kirjasta joskus aikoinaan ja mielenkiinto kyllä heräsi. Kuulosti hauskalta opukselta. Suomen kielisestä lukemisesta on aina pula :)

    VastaaPoista
  61. Mukana ehdottomasti! :) Ja helpotusta matkakuumeeseen on luvassa osaltani hyvinkin pian... :)

    VastaaPoista
  62. Mukana arvonnassa! Monessa paikassa olen nähnyt tuon kirjan. Olisipa kiva lukea se!

    Kielo

    VastaaPoista
  63. Mukana ollaan ja haaveissa matkaan, vaikka sitten kirjan välityksellä:)

    VastaaPoista
  64. mukana arvonnassa! ihana blogilöytö tämä sinun blogisi! :)

    VastaaPoista
  65. Olen kuullut kirjasta paljon, ja on lukulistalla. Nyt vaan peukut pystyyn...

    VastaaPoista
  66. Hei!
    Kuullut olen kirjasta ja kovasti onnellista olisi se saada itselle.
    Terveisin. Nimimerkillä peukut pystyssä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.