liikkuva työhuoneeni

Puolisoni tietää, mistä tytöt tykkää: sain häneltä joululahjaksi läppärin. Tähän asti olemme jakaneet saman kannettavan, mistä on ajoittain aiheutunut, öhöm, logistisia ongelmia. Kuten näkyy, vannoutuneella omppulinjalla mennään. Pidin kovasti vanhan MacBookin kokovalkoisesta ilmeestä, mutta uudessa koneessa on ihan eri lailla tehoa ja tilaa kuva- ja videotiedostoille. Puhumattakaan siitä, että oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on tietokone, joka on varattu vain omaan käyttööni. 

Yksi vuodenvaihteen tärkeä hankinta kotitoimistoon on tietysti kalenteri, jonka suhteen olen pitkään luottanut Moleskineen. Viime vuosina käytössä on ollut viikkoaukeamallinen, pystysarakkeinen malli. Nykyään tosin tuplamerkkaan menot myös puhelimen jaettuun kalenteriin, josta ne ovat miehenikin nähtävissä ja helpottavat siten arjen palapelin kokoamista. En kuitenkaan koe sähköisen kalenterin käyttämistä niin luontevaksi, että olisin valmis luopumaan paperiversiosta. Menot tuntuvat olevan järjestyksessä vasta, kun ne on merkitty viikkoaukeamalleen ja siitä yhdellä silmäyksellä nähtävissä. Kaikessa hiljaisuudessa tiedän silti, että paperikalenteri jää ennen pitkää historiaan, kun kalenterisovellukset kehittyvät. Se on tavallaan sääli. Olen vuodesta 1988 merkinnyt uskollisesti kaikki menoni kalenteriin aina soittotunteja, kesäleirejä ja biologian kokeita myöten. Kalenterit ovat edelleen tallessa ja jälkeenpäin olen voinut tarkistaa niistä monta tärkeää päivämäärää.

Kotitoimisto on toimistoa vaille valmis, sillä työt ja viihdesurffailut hoidetaan meillä edelleen ruokapöydän ääressä. Tarkoitus on kuitenkin sisustaa kodin kolmas makuuhuone työ- ja vierashuoneeksi. Matka pahvilaatikkojen täyttämästä varastosta inspiroivaksi työtilaksi on pitkä, siitä lisää huomenna...